tiistai 24. joulukuuta 2013

maanantai 23. joulukuuta 2013

Rips, raps

Kuuluu illalla rapinoita ja ripinöitä. Kuusen koristeetkin täytyy etsiä. Viimeiset paketit laittaa ja touhuta monenmoista. Meillä ainakin aattoa edeltävä ilta on aina ihan kaoottinen.
Mutta ihana. ;)

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Joko kahvitellaan?!

Juuri ennen Joulua on ihanaa piipahdella ovelta ovelle viemässä pieniä paketteja
(ja saadakin)..

Ystävät, tuttavat, kummit, naapurit.. Tulee pikaisesti vielä ennen juhlapäivää nähtyä.

Joskus voi jäädä hetkeksi istumaankin ja kahvitella

Se on oikein kivaa.
 
Kiitos ihanille kummeille, mummeille, naapureille ja kavereille paketeista <3 p="">
Ollaan saatu taas ihan liiankin paljon kaikkea kivaa (ja ne pukinkontin paketit on kyllä siellä kontissa edelleen!). Kyllä se aina sydäntä lämmittää.
Niinkuin nuo upeat joulukortitkin, varsinkin valokuvalliset on ihana muisto.
 
Tänään ja huomenna aion itse hiippailla nuo naapurit (joihin en vielä ole ehtinyt) läpi. ;)

lauantai 21. joulukuuta 2013

Nyt lopetan

Olen päättänyt lopettaa tämän hervottoman piparien leipomisen tältä vuodelta N Y T . Tehtiin torstaina lasten kanssa Petteri Punakuono pipareita ja vähän muitakin pinkkejä juttuja, joista en enempää voi kuvia paljastaa kun ovat menossa lahjan mukaan.. ;)
Ylemmässä kuvassa vaaleanpunaisia pipareita joita leivoin vanhempaintoimikunnan myyjäisiin koulun joulujuhlaan (ja vähän omaankin käyttöön)..

perjantai 20. joulukuuta 2013

Pikkutontut

En edes pahoittele kuvan huonoa laatua, sillä kuvan sisältö on niin mahtava. Tämmöisen hyväntuulen kuvan nappasin pienimmistä Alvinista ja Iivanista yhtenä aamuna. Juuri ennen kuvan ottoa Iivan on laittanut tonttulakkinsa (jota on kotona pitänyt päässään jo jokusen päivän ) jalkaan ja hihittelee tuossa sen vuoksi.

torstai 19. joulukuuta 2013

Vaaleanpunainen sokeriällölällyhömppätalo

Joskus luominen on tuskaisen taipaleen takana. Niin tässäkin tapauksessa.
 
 Kyllä minä tykkään piparitalojen tekemisestä, erityisesti koristeleminen on mieleistä puuhaa, mutta.. Tämä talo on vaatinut normaalia enemmän tällä kertaa. ;)
Ensinhän ajattelin leipoa muutamia "minitaloja" ja tehdä niistä ihanan persikkaisen vaaleanpunaisia ja suloisia sydämellisiä. No, leivoinkin, piilotin talojen palaset rasiaan ja kun tuli se hetki kun aloin ottaa ne esille tein havainnon: Meijän ekaluokkalainen oli vaivihkaa napsinut syödä suurimman osan talojen palasista ja niistä ei saanut tehtyä enää mitään.
Ja eikun uusi piparitaikina tulille.
 
No sitten ajattelin tehdä oman perinteen mukaan muumitaloja, kahteen osaset teinkin.. Tässäpä tämä lopputulos toisesta, valmiiksi tulleesta on

Vähän on turhan paksut jääpuikot katolla ja asiat niinkun sinnepäin. Vaan hyvin on tekijänsä näköinen piparimökki, sen voin myöntää. ;) Eikai se niin tarkkaa ole!

Pikkumökki syntyi pienen katastrofin sivutuloksena. Leikkelin sen palaset samantapaisen mökin paloista mitä tuo iso on.. Siitä taisi tulla ulkovarasto tai maakellari niinkuin pojat tuumivat.
Kokeilin muuten sitä kuumamarenkia. Se oli aika kiva, jännä uusi tuttavuus. Kannattaa kokeilla, jos on innokkuutta leipomiseen. Se oli helpompi juttu kuin ennakkoon ajattelinkaan.
Tässä vielä katastrofi-palaset rikkoutuneen mökin osista. Tämä siis juttui peltiin säilytysaikana kiinni tikkarimurskaikkunoistaan. Onneksi nuo kaikki palaset eivät niin tehneet. Silloin olisi voinut minulta tulla iso itku.
 
Ps. Kiinnitin pikeerillä piparitalojen osaset toisiinsa ja en varmaan tee enää ikinä niin, koska se oli ihan kamalaa. Paljon kivempi ja nopeampi vaihtoehto on sulatettu sokeri. Vaan mielipideasioita kai nämä lienevät. ;)

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Mukikukat

Minä veikkaan, että nämä Greengaten mukeihin istutetut hyasintit on tämän vuoden "pop" blogeissa..

Ainakin tosi moni minun (live-)kaveri on tällasia suunnitellut laittavansa kotiin tänä jouluna. Mikäs siinä, helppoja ja kauniita kun ovat!
 
Ihana vieminenkin kaverille.
 

tiistai 17. joulukuuta 2013

Micu!

Micu otathan yhteyttä minuun taijamaija@pp.inet.fi osoitteeseen, olet voittanut arvonnassa!!!

Orkideat ja Ilo

Ilolla kerron teille Biolanin Ilo-sarjan orkidearuukuista ja amppelisarjasta!
Minulla alkaa noita orkideoja olla vähemmän ja enemmän kukassa olevia siellä ja täällä ja sellaiset järkevät paikat niille on loppunut jo aikapäiviä sitten. Jo kukkineet kukat on kiva kukittaa uudelleen, se tosin vaatii maltillisuutta aika paljon (mistähän sitä saisin lisää?).

Yleensä uusi kukkavarsi ilmestyy minun orkideoihini sitten kun sadattelen aikani kukalle, jätän sen pitkäksi aikaa kastelematta ja päätän seuraavaksi heittää sen menemään. Ja kas; Siinä se kukkavarsi taas alkaa työntyä lehtien tyveltä..!
Nyt Biolan on helpottanut meidän orkideahupsujen elämää näillä Ilo-sarjan ruukuilla. Ruukuissa on väreissäkin valinnan varaa, meille parhaiten sopivat nämä harmoniset valkeat. Ruukussa on "hana" ja se on kaksiosainen, kukat voi "kylvettää" tuossa paikallaan ollessa (tai saa ne nostettua helposti poiskin telineestä) hanan avulla. Meillä orkideojen "kylpypäivä" on normaalisti lauantai, saunapäivä kun se on muutenkin.
Läpinäkyvät kevyet amppelit ovat ruukkuihin suunnitellut ja huomaamattomat. Sopii jos ei ikkunalaudat enää riitä tai ne puuttuu kokonaan niinkuin meillä. Ihanasti kukat pääsevät nautiskelemaan valosta ja ovat toisaalta kauniisti esillä noissa.

Kaksi kappaletta sain viriteltyä paikoilleen ja loput laitan taas heti kun touhuiltani ennätän!
Meidän perheen joulukukat ovat tänä vuonna hyasintti ja orkidea. Ja orkideoilla on nyt arvoisensa
ruukut.

Tämä postaus on tehty yhtestyössä Biolanin kanssa.

maanantai 16. joulukuuta 2013

Merry Christmas, Hyvää Joulua!

Reima,
Finlayson,
Biolan,
Maileg,
Airam electric,
Polarn O.Pyret,
Crocs,
Dermosil,
Perfect home,
Kärcher,
Selätin,
Lapuan kankurit,
Sydänmaami,
Meandi,
Heureka,
Dr. Oetker,
Blaa,
Yleiskone.fi,
Sami Kontto,
Buzzador
 
ja kaikki muut yksittäisetkin yhteistyöprojektissa mukana olleet
yhteistyökumppanit.
Nyt on aika kiittää kuluneesta vuodesta ja toivottaa teille ihanaa ja rauhaisaa Joulua!
 Toivottavasti palataan yhteistyöasioihin taas pian ensivuonna, olen edelleen valmis kuulemaan ajatuksianne ja ideoitanne ja niitä myös teille keksimään. On ollut ilo tehdä yhteistyötä kanssanne!

Uusia yhteistyökumppaneita ja -projekteja voi lähettää sähköpostilla;

taijamaija(at)pp.inet.fi

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

KitchenAid vedenkeitin arvonta on suoritettu!

Suoritettiin perinteinen lappuarvonta juuri äsken, pienet pojat saivat leikellä käsin kirjottamiani arpalappusia tuonne ämpäriin..
Mukavasti pientä askarteluhommaa siitä tulikin meille kaikille.. =)

Irvin sai toimia tällä erää onnenpoikana ja sieltä sitten nousikin Micun arpa!
Onnea Micu, otathan minuun yhteyttä taijamaija@pp.inet.fi sähköpostiin.
Arvonnan lisäksi minä sain monta uutta kivaa blogia seurattavakseni. Yritän  päivittää niitä tuohon lukulistallenikin.
Tänään ollaan leivottu pipareita, ties monettako kertaa tänä talvena jo. Myyjäisiin vähän vaaleanpunaisia söpötyksiä. Ja saatiin pari poikien kummiakin kyläilemään tänään, tästä ihan "metsän takaa" ja vähän pidemmän matkan päästä. Ihania naisia molemmat, kiitos vierailuistanne!

Vauvauutisia!

Nyt on kuulkaas käynyt niin, että meidän perheen possut saavat lähiaikoina vauvan! Viime jouluna äitini adoptoi kolmannen tällaisen ihanuuden (punaisen) ja minulle jäi nämä kaksi Maileg possua.
Jotenkin on tuntunut vajaalta tuo possukatras, ympärivuodenhan nämä meillä on perheen parissa saaneet elellä..
Ja nyt he saavat vauvapossun! Heti kun selviydyn sen Leppälästä noutamaan. Biologisia pikkuporsaitanämä eivät tunnu keskenään saavan, mutta adoptoidaan heille pikkuruinen. Tulee Jouluksi hyvä mieli.

Hyvää sunnuntaipäivän jatkoa kaikille! ;)

perjantai 13. joulukuuta 2013

Juhlivat pienet ihmiset

Meidän perheen lapsilla on paljon harrastuksia kristillisten asioiden ympärillä. Siksipä Joulu näkyy ja kuuluu noissa harrasteissa kivasti. Kyllä meillä pojat tasan tarkkaan tietävät kenen synttäreitä tässä odotellaan ja miksi joulukuusessa on latvatähti. Mikä ihaninta, tosi kauniita joululauluja pärähtää välillä tulla pienistä suista eriääneen ja välillä samaankin äänen.
Meillä on tämän tulevan viikonlopunaikana useita Joulujuhlatilaisuuksia ja jouluisia juttuja, joihin lapset ovat osallistumassa.
Kuvassa isommilla pojilla on mamman neulomat neuleliivit, vähän tuollaiset puolijuhlavat asut ja pienimmällä Alvinilla on neuletakki jonka minun oma äitini on minulle neulonut ja olen käyttänyt sitä vuosien 80/81 aikana. Eli aika vanha on tuo neule, mutta IHANA!
 
Ps. Jos joku paikallinen kaipaa hyviä vinkkejä hengellisemmistä harrastuksista, joissa on lapsilla oikein kivaakin voi minulta kysellä! Varhaisnuorten ja kouluikäisten sekä leikki-ikäisten lasten toiminnasta minulla on jonkunverran tietoa.
 
MUKAVAA VIIKONLOPPUA!

torstai 12. joulukuuta 2013

Mikään kuva ei tee oikeutta..

Jo edellisen kodin aikana virittelin aitoihin tuijiin ja kartiovalkokuusiini valoja talvella. Valitettavasti varsinkin pienemmän kokoiset tuijat ovat aika lörppöjä ja niiden valaiseminen ei maailman helpoin juttu ollutkaan. Airam electric on keksinyt pelastuksen tähän pulmaan: Aivan aidon näköiset led tuijat. Näissä on itsessään mukana musta muoviruukku, missä tuija olla nököttää, minä halusin laittaa tuijat ruukkuineen vielä noihin sinkkiämpäreihin, ihan vaan näön vuoksi.
Tästä kuvasta puuttuu vielä havukranssi ovesta, mutta siis meillä on ulko-ovella havuköynnökset led valoilla ja ne on tosi ihanat. Sopiivat mielestäni yhteen noiden tuijienkin kanssa.
 
Tässä vielä syksymmällä otettu kuva pääovelta, led tuijat molemmin puolin pääovea.
 
Oikein mikään kuva ei nyt tee oikeutta noille led tuijille, mutta idean varmasti näitte näistä kuvista.
 
Led tuija valaisimet saatu yhteistyössä Airam electriciltä

Vaaleanpunainen Unelma

Tässä on valmistumassa minun "Vaaleanpunainen Unelmani" tai oikeastaan kaksi sellaista. Tein piparitalon osia hiki hatussa, selkä väärällään ja yritin ennättää saada mummolareissuun mukaan valmiin talon, mutta valitettavasti aika loppui kesken (vauva heräsi neljästi puolen tunnin sisällä ja muutenkin melko levoton alkuyö meillä, ilmeisesti rokotuksista johtuvaa lämpöä..)..! Kerron projektista lisää kunhan on kerrottavaa tai jos on ;)
Meinaan kokeilla kuumamarengin käyttöä koristeluhommissa, kun tuttu leipomoalan ihminen sitä minulle jo viime vuonna suositteli.

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Hajusintit ovat saapuneet

..Ja nyt ne on meilläkin! Hyasinttiasetelmia laittelin  6 kappaletta ympäriinsä. Nopea, helppo "asetelma" muki, rusetti ja karkkikeppi. Meidän joulukukat taitaa olla siinä. Hyasintit ja muutama orkidea paraatipaikalla!

tiistai 10. joulukuuta 2013

Mökkikylä suunnitteella

Kerroin teille jokin aika sitten Perfect Homen seinähyllystä. Nyt on käynyt niin, että olen innostunut aina vähän teemoittain vaihtelemaan sinne esineitä. Tämähän on meillä olkkarin seinällä, tv on tuossa alapuolella heti..
Nyt laitoin hyllylle pienen "mökkikylän", takan päällä on vielä yksi valkoisista mökeistäni ja haaveilen, että vuosien varrella kerään noita vielä lisää (hyvä lahjavinkki!!!). ;) Hyllyllä on myös pari punaista kynttiläkippoa, tähtitarjotin ja lasipurkki, joka on tyhjä. Itseasiassa tuonne lasipurkkiin meinaan käydä ostamassa punavalkeita polka-karkkeja tai jouluisia karkkikeppejä, mitä nyt kaupasta satun löytämään tähän hätään. =)
 
Mökkien sisällä muuten on paristokäyttöisiä led-valoja. Ne tuntuu palavan noin kuukauden kerrallaan, jos ei valoja yöksi sammuttele pois.

maanantai 9. joulukuuta 2013

Ihanuuksia!

Kävin vähän aikaa sitten Kotkassa sisustusshoppailureissulla (PP`s Decoressa), sieltä ostin kuvan RM:n valkoiset kulhot. Olen niin ihastunut niiden muotoon, että ne ovatkin olleet sen jälkeen koko ajan pöydällä. Kulhojen pohjassahan on teksti "Jingle bells" (muistaakseni), Olen noihin laittanut rusinoita ja pähkinöitä, polttanut tuikkuja ja suunnitellut joulun juhlapöytään tarjoiluastioiksi. Nuo hopeaiset vanhahtavan kuluneeksi käsitellyt lasituikkukipot on ihan perus kippoja muistaakseni Kodinykkösestä. Nekin on ihan kauniit, mielestäni valkoisen kumppaniksi oiva valinta.
Kuusen koristeet odottavat kuuseen pääsyä vielä aatonaattoon asti. Tuskin ennen sitä kuusta laitetaan sisälle. Siis oikeaa kuusta. Tuo lasten valkoinen joulukuusihan meillä on ollut varmaan jo kuukauden ja vaihtanut jo paikkaakin.
Toinen shoppailemani juttu on RM:n U P E A tähtilyhty. Oli kyllä valinnan vaikeus, minkä lyhdyn ostaisin ja useita vaihtoehtoja pyöri käsissäni, TineK:n "kristallisen" näköiset maljakkomaiset jutut, RM:n kristallimaiset tuikkukipot ja sellaiset rouheat lasiset jutut. Oikean valinnan tein, sillä tämä lyhty on vaan niin kaunis, pimeässä kynttilän palaessa tuo valkoisuus oikein hohtaa siitä.
 
Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille! Meillä ei joulustressistä onneksi ole ainakaan vielä mitään tietoa, toivottavasti ei myöskään teillä siellä!

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Voiko ihanammin aamu enää alkaa?

Joskus pieni luxus arjessa syntyy kauniisti katetusta aamupalasta.
 
Ei minulla tänään muuta. =)

lauantai 7. joulukuuta 2013

Punavalkoista joulun odotusta

Punaista ja valkeaa..
...tontuilla kohta säkit halkeaa!
Adventtiajan tunnelmaa..
                                                          Joulunajan aitoa ilosanomaa!
Niistä on meidän Joulun odotus tehty.
Sain idean käyttää raitasukkia lahjapussukoina.
Aivan loistava idea!
 

perjantai 6. joulukuuta 2013

Itsenäisyyspäivä 6.12.2013

Tänä vuonna emme pääsekään seuraamaan perinteisiä Linnan juhlia telkkarista itsenäisyyspäivänä, mutta uskon että juhlan tuntua saadaan aikaan ilmankin. Jos nyt voin kritisoida asiaa, mielestäni Tampreelle siirretyt juhlatkin olisi voinut jättää juhlimatta ja käyttää senkin rahan veteraanien hyvinvoinnin edistämiseen.
 
Juhlan tuntua meillä kuitenkin on ilmassa.Ainahan voi kattaa kauniin kattauksen kotona pöytään ja tarjota vaikkapa jotain hyvin perinteistä Suomi-ruokaa. Karjalanpaisti ja perunat tai vaikkapa perus makaroonilaatikko muuttuu Gourmet -ateriaksi kun tunnelma on kohdallaan. ;)

Perheessämme on tapana juhlistaa erilaisia asioita. Perinteiset suomalaiset juhlapäivät huomioidaan ja lapsetkin saavat tietää mitä milloinkin vietetään.
Tänään meillä juhlitaan Suomen itsenäisyyttä. Se on hyvin tärkeä asia ja sen kunniaksi sytytämme kynttilän ja leivomme perinteisesti pipareita.
Upeat tunnelmavalot tuovat kimalletta ja glamouria pöydässämme.
Mihinkäs me Linnan juhlia kaivattaisiinkaan!
 
Tunnelmavalot: Airam Electric Hille
 
Ps. Veteraanit ovat olleet lähellä sydäntäni ja heidän toiminta on kuulunut lapsuudessani isovanhempieni elämään. Ukkini oli aikoinaan tietyn rintamamiesveteraaniporukan puheenjohtajana ja tätä kautta lapsuudessani pääsin heidän tapahtumiinsa mukaan. Joskus jopa sain pitää puheen rintamamiesveteraanien juhlatilaisuudessa ja siitä on lämmin muisto sydämessäni.

torstai 5. joulukuuta 2013

Lemppari joulukoristeeni

Blogeissa jo viime vuonna näin postauksia lempparijoulukoristeista, tänäkin vuonna jostain blogista sellaisen bongasin. Niinpä ajattelin oman lempparini paljastaa:
Se on täällä kotona tuo hopean värinen tähti. Tai minulla on kaksi sellaista. Tämä yllä olevan kuvan tähti otti viimejoulun jälkeen vähän osumaa ja kuten ehkä tarkkasilmäisimmät huomasivatkin yksi sakara on hieman rikki..
Nämä tähdet ovat tänä vuonna olkkarin verhotangossa roikkumassa, toinen reunassa ja toinen keskellä tankoa.
Muita suosikkijuttuja joulunaikaan on nämä aina ensimmäiseksi adventiksi kaivamani paperitähdet. Ruokailutilassa näitä on kolme kappaletta ja keittiössä yksi.
Olohuoneen tähti on vielä laittamatta.
Keittiön tähti on niin suuri ja kaunis.
Askarreltiin keskiviikkona kolmen pienimmän kanssa lumihiutaleita. Niitä syntyikin melkoinen kasa. Tämä hiutale oli erityinen, huomaatteko, että sydänten lisäksi siihen tuli sattumalta "pilvenhattaroita" (=epäonnistuneet sydämet) ja sen pilvenhattaran päällä  sydämen ja hattaran välissä olevassa alueessa on selkeästi KYYHYNEN! Siis aivan mahtava sattuma. Ihan siis "vapaalla" kädellä näitä leikkasin. Muutama muukin hauska lumihiutale sattumalta syntyi, vaan en taida pitkästyttää teitä enempää analysoimalla lumihiutaleitani.
 
Ihan mahtavaa, että tällä viikolla on yksi ylimääräinen päivä viikonlopussa!