sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Kaakeleista

Kävin tällä viikolla katselemassa siis niitä kaakeliasioita. Koskaan aiemmin en ole tähän maailmaan perehtynyt missään muodossa, joten anteeksi maalaisuuteni näissäkin asioissa..

Laattapisteellä tehtiin suunnittelijan kanssa työtä ja joulun jälkeen nään, millaisen suunnitelman hän meille rustailee siellä. Mustaa-harmaata ja valkoista on edelleen värimaailmamme. Glitteriä, helmiäistä ja aitoa kiveä ehkä myös, jollain tapaa ja jossain kohtaa. Katsotaan. Ja lattialaataksi ei näitä tämän päivän hervottoman isoja eikä liian pieniäkään laattoja, pelkään että niissä maxikokoisissa menee "tyyli" ohi muutamassa vuodessa. Eli sitovat liikaa tähän aikakauteen miun mielestäni. Haluan kuitenkin suhteellisen ajatonta ja iätöntä tyyliä. Ja pelkistettyä.

Kaakelikeskuksella kävin saamassa "oppeja" vanhoilta sediltä kädestä pitäen, en taida edes kehdata täällä kertoa millainen se tilanne oli. Mutta siis se mitä sieltä jäi mieleen, oli, että missään nimessä ei kannata palkata ammattilaislaatoittajaa vaan NAISENA laatoitella ihan itse omin pikkukätösin, niin tulee kaikkein sievintä jälkeä. Että jos joku tulisi opastamaan ensin ja sitten tekisin lopun itse.. *hymähdellen vieläkin tätä kirjoitan* Kaakelikeskuksen kaakeleissa oli muutamia ihan jees juttuja. Laattapisteellä mielestäni useampikin. Kaakelikeskuksella ihastuin sellaiseen helmijuttuun. Ehkäpä jossain välissä kaivelen kuvia niistä tänne mitä tarkoitan.

Se Reatek, jossa kävin aiemmin piipahtamassa, siellä oli yksi mustahko laatta, jossa pienenpientä glitterin kimallusta seassa, siihen rakastuin. Muista ei oikein tullut mitään mielleyhtymiä. Mutta aion sielläkin ilmaisen suunnittelun käydä katsastamassa ensi vuoden puolella. Josko vaikka saisin ideoita.

Rautakauppojen laattavalikoimia olen myös katsellut välillä "sillä silmällä", ihan kivoja joissain niissäkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti ilahduttaa minua, kiitos!