torstai 25. toukokuuta 2017

Kakkuhommia ja pihatöitä

Ihan huippu ilmat helatorstainakin. Ollaan puuhasteltu pihahommia ja Alvin on leiponut monenlaisia kakkuja siinä sivussa

Hiekkalaatikko on kyllä ollut pihahommien tekijän pelastus meidän perheessä varsinkin

Kuten kuvasta näkyy, taustalla on kasvulaatikkoprojekti meneillään. 8 laatikkoon olen saanut kevätkylvöt  jo aiemmin tehtyä, yksi laatikko täytyy uudistaa ja laittaa siihenkin jotain hyödyllistä kasvamaan..


sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Vielä(kö) on kesää jäljellä?

Ihanasti ollaan saatu lähipäivinä lämpöä ja aurinkoa. Lämmön innoittamana tein muutamia kesäkukkaistutuksia terassille ja ulkoilutin taimia. Yleensä olen istutellut taimet kasvihuoneeseen jo hyvissä ajoin huhtikuulla, nyt istutukset jäävät tulevalle viikolle! -Viileä kevät on pitänyt varovaisena noiden pikkutaimien suhteen, paleltuvat niin helposti.

Blogiyhteistyönä sain Natrian muurahaisraetta kokeiluun. Tämän avulla saan muurahaiset pois pesäilemästä pihakivetysten alla. Helppo ripotella, toimii kuten useimmat maustepurkit.

Ensi viikonlopulle jäi terassin siivous, pesu ja laittelu. Sen jälkeen olisi ihan oikea kesä jo tervetullut!

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Country style -kevätistutuksia ja kasvien heräilyä

Tehtiin isännän kanssa tänään kevään ensimmäisiä istutuksia pihalle. Tänä vuonna olen ajatellut satsata siihen, että ympärillä on paljon vihreää ja pienesti valkoisia kukkia.
Pallotuijat pääsivät isoihin sinkkiruukkuihin murattien kaveriksi.

Kärhötkin alkavat pikkuhiljaa heräämään kevääseen. Se on aina yhtä suuri ilo keväällä huomata, kun kärhöjen silmut ovat alkaneet ilmaantua.

Kirsikoissa on jo pulleat silmut. Ja näyttäisi, että kukkasilmuja on paljon. Toivottavasti tulevalla viikolla oikeasti sää lämpenee ja päästään nauttimaan ehkä jo kukinnoistakin?

Jokainen punainen hiippa, joka nousee on aina positiivista! Minulla näyttäisi tänäkin talvena kaikki pionit selvinneen talvesta havujen alla. Metsämansikkaa on yhdessä pionipenkissä aluskasvina ja se on ainakin muutaman vuoden ajan toiminut hyvin.
Osassa pioneja on jo todella paljon hiippoja, vanhimmat pionit pihassani ovat noin 4 vuotiaita.

Tämä pioni on päässyt tänä keväänä pisimmälle kasvussaan. En nyt saa päähäni nimeä tälle kasville, kukinta kertoo myöhemmin enemmän.

 Myös muut perennat ovat alkaneet kivasti nousta maasta, joskin esim. tulppaanit eivät ole vieläkään kukkineet tälle keväälle minun pihassani.
Kasvihuonetta laiteltiin myös istutuskuntoon. Ensi viikonloppuna aion laittaa tomaatintaimet pihalle, aiempina vuosina olen laittanut jo huhtikuulla.

Aurinkoa odotellessa!

lauantai 13. toukokuuta 2017

Salt and pepper -puuhia pihalla

Eikös näytäkin, kuin suolaa ja pippuria olisi sekoitettu?
-Kyse on kuitenkin vain kalkista ja kevätlannoitteesta!

Joka keväiset kevätlannoitukset ja kalkitukset jäivät tänä vuonna näinkin myöhäiseen ajankohtaan. On ollut niin jäätäviä kelejä, ettei ole ollut suuria houkutuksia pihahommiin. Tänään oli pitkästä aikaa ehkä hieman lämpimämpää ja me aloitettiin viimein pihan laitto kevät kuntoon!

Kolmen apurin kanssa onkin mukava puuhastella. Suorastaan taistelu siitä, kuka saa ensin ottaa raemaista Biolanin kalkkia!

Kalkki on aina kiva heiteltävä, sillä se on raemaisessa muodossa. Joskus olen yrittänyt jauhemaista levitellä, niin se on aika moinen sotku ja helposti menee läjäänkin. Nämä papanat sinkoilevat kivasti joka puolelle.

Nurmikko on vielä vähän talviunillaan, mutta eiköhän se tämän haravalla rapsuttelun jälkeen taas heräile sieltä.
Biolanin kevätlannoitteen olen levitellyt osin nurmikolle ja pussin takana olevan ohjeen mukaisesti kasveille, herättelemään kasvit taas uuteen kasvukauteen.
Aikas mukavaa yhteistekemistä. Vielä ennättää hedelmäpuitakin kevätruiskutella, jos sellaiselle on tarvetta. Ainakin täällä päin lehdet ovat vielä visusti aukeamatta. Meinataan huomenna parafiiniöljy-ruiskutukset tehdä tuhohyönteisiä vastaan.

Äitienpäivää meinataan myös pihahommien parissa viettää.

Mukavaa viikonloppua!