tiistai 9. joulukuuta 2014

Pyykkihuoltoa, räkäisiä neniä ja silmätulehdukset neljällä..

Kauheen ihanaa kun on elämää ympärillä, mutta joskus kyllä ois ihan kiva, että ei olisi. Saisi vaan kuunnella hiljaisuutta ja esim. nukkua putkeen neljä tai peräti kuusi tuntia. Olisi aika hieno tunne varmasti herätä ja ihmetellä, miksi kukaan ei ole yllä herättänyt kertaakaan.

Jonkunasteinen väsymys meinaa kaamoksessa iskeä. Mutta uskompa, että tästä vielä noustaan. Kunhan tämä kouluvuosi saadaan päätökseen ja jouluhössötykset ohi. Maailman talouspoliittinen tilanne, venäläisten vouhotukset ja perhesurmat on kyllä aika kurjia uutisia tähän talveen olleet, MIKSI EI VOISI TULLA JO JOTAIN KIVAAKIN?

Yritettiin taas (kolmas kerta jo) saada MLL:sta lapsille hoitajaa viikonloppuna pariksi tunniksi, vaan eipä sellaista onnistuttu taaskaan saamaan. Mahdoton tehtävä. Ei todellakaan muisteta, milloin viimeksi olisi ollut ihan vaan aikuisten aikaa. Ehkä parivuotta sitten vai onko siitä jo kolme? -Eikun olihan meillä, reilu vuosi sitten oltiin kaksi tuntia kaupungilla, tai meniköhän siellä 1,5h. =P Tuttavaperhe oli silloin ihana ja huoli meidän lauman hetkeksi omansa jatkeeksi.

Eläkepäiviä ja seesteisempää elämää odotellessa..

Ps. Toivottavasti ei kuulostanut ihan synkistelyltä. Kyllä meille iloakin tänne mahtuu. Ja pari aurinkopäivääkin oli viimeviikolla. Niistä minä tykkään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti ilahduttaa minua, kiitos!