sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Syksyn synkimpiin juhliin valmistautumista

 Meidän lapsille Halloweenistä on vuosien varrella tullut perinne. Perinteisesti pojat ovat saaneet tuoda kotiin yökylävieraan ja pukeutua Halloween-asuihinsa. Erilaista rekvisiittaa on vuosien mittaan kertynyt ja ne säilytetään asianmukaisesti laatikossa. Tänä vuonna hankittiin lähinnä kattausjuttuja ja herkkuja. Henkkamaukalta löysimme äidille halloween -hattupannan ja Home-osastolta samaisesta kaupasta noita ihania lepakko-servettejä ja hekkupusseja, sekä lautasia.
 Tigeristä saimme ostettua halloween -tikkareita ja alemman kuvan vaahtokarkkeja.
 Karkin syönnin, hassuttelun ja tuttujen ovilla käymisen lisäksi Halloweeniin kuuluu meillä kurpitsojen kaivertaminen ja isommat lapset ovat saaneet katsoa illan hämyssä vielä kauhuelokuviakin.
Oli aivan pakko pukea meidän ekaluokkalaiselle Gugguun vaatteet, jotka mielestäni sopivat niin hyvin teemaan. =D Vähän kuitenkin hurjemmalla asulla tullaan oikeana Halloween -iltana esiintymään, tämä kun on hänen kouluvaatetuksensa (tietysti ilman siipiä). ;)

Syysloman viimeisiä päiviä viedään. Vielä pitäisi toppavaate -showta pyöritellä ja viettää laatuaikaakin koko perheen kesken. Maanantaina arki taas alkaa..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti ilahduttaa minua, kiitos!