perjantai 4. joulukuuta 2015

Elosalama

 Täytyy sanoa, että allekirjoittaneella on ollut aika mahdottoman touhukas syksy. Jotkut ehkä muistavatkin, että olen ollut opiskelija syksystä 2014 alkaen. Aloitin toiset opinnot tähän samaan syssyyn tänä syksynä ja olen sitten yrittänyt selviytyä molemmista opinnoista kunnialla ja hyvin arvosanoin. Opiskelujeni ohella olen tietysti ollut yhä kotiäiti ja pyrkinyt hoitamaan parhaani mukaan kotia ja lasten hyvinvointia.
Perheemme pienimmäinen on nyt 2 v 9 kk ja melkoisen toimelias kaveri onkin. Hänen kanssaan olemme käyneet musiikkileikkikoulussa ja keskiviikkoisin avoimen päiväkodin puolella, olemme kutsuneet sitä "kerhoksi" vaikkei se oikeastaan ole edes sitä. Perheen kaikilla muilla lapsilla on myös harrastuksia, niitä ollaan pyritty järjestelemään kimppakyydein ja se onkin ollut arkemme pelastus! Alvin nukkuu yhä ulkona, rattaissa noin 3 tuntiset päiväunet ja se kyllä "jumittaa" meidät iltapäiviksi kotiin, enkä oikein pääse kuskailemaan lapsia liikuntaharrastuksiinsa.

Jännityksellä odotan tulevaa ja ensi vuotta jo. Ne ensin aloittamani opiskelut ovat jo aika loppusuoralla ja valmistuminen on lähellä! Toisia opintojani Itä-Suomen yliopistolla luultavasti jatkan vielä jokusen aikaa. ;)

Mukavaa viikonloppua! Minulla on meneillään kova tenttiin valmistautuminen ja tenttikirjapino tuntuu mahdottoman isolta. =D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti ilahduttaa minua, kiitos!