keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Pienisuuri rakkauteni ja Vansit

Kevät tulee kohisten. Vaikka loppuviikolle onkin luvattu kylmenevää ja talvisempaa keliä, niin kyllä kevään merkit ovat olleet ilmassa ja Föhn-tuulet puhallelleet tänne Lappeenrantaankin. Plus-asteita on ollut ja lumet sulaneet jo aika paljonkin.

 Pienisuuri rakkauteni testaili jo kevään ihanimpia vaatteitaan, Gugguun icemint -väristä jumpsuittia ja Vans -kenkiään.
 Meillä ollaan Gugguiltu nyt muutaman kauden ajan, ja olen aina enemmän ja enemmän tykästynyt suurella näistä suurella suomalaisuusasteella valmistettuja ostamaan. Olen muutenkin pyrkinyt miettimään sitä, kun kaupasta valitsen ihan arkiseen käyttöönkin vaikkapa ruokatuotteita, että ne olisivat mahdollisimman pitkälle kotimaassa tuotettuja.
 Meidän takapihalla on vielä hurjan paljon lunta, mutta eiköhän lähi viikkoina päästä jo krookuksista ja muista kevään sipulikukkasista nauttimaan.
Tässä vielä Vanseista selkeämpi kuva, kuva on googlen kuvahausta napattu tänne blogiin. Ihanan minttuiset söpöstelykengät!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti ilahduttaa minua, kiitos!