keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Kokemuksia voikukkahävitteestä

Olen tänä keväänä taistellut oikein kunnolla voikukkien kanssa. Noin kolme kottikärrillistä voikukkia on tullut nypittyä ylös nurmikolta ja urakka alkoi tuntua loputtomalta. Meillä kun naapurissa on "voikukkapelto" niin siemeniä on tullut taatusti paljon aiempina vuosina. Nyt se sitten kostautuu. Ehkä tänä vuonna on muutenkin erityinen voikukkavuosi, sillä olen kuullut todella monen niiden kanssa taistelleen.

Bayer Gardenin kanssa yhteistyössä kokeilin ensimmäistä kertaa oikein kunnon järeitä keinoja ja  Trim-nurmikon voikukkahävitteen tehoa. Hävitettä myydään sekä valmiina suihkeena, että tiivisteenä joka sitten pitää itse laimentaa veden kanssa. Minulla oli käytössäni 5 litran painepullo, jonka kanssa koko pihan käsittelin suht nopeasti ja kätevästi.


Voikukkien hävittäminen kannattaa tehdä ilta-aikaan ja niin, että sää on tyyni. Mikäli haluaa minimoida pölyttäjiin kohdistuvia riskejä, voi nyppiä yksittäiset voikukan kukinnot kokonaan pois, silloin ei ainakaan häiritse pölyttäjien elämää millään tapaa. 

Kolme päivää ennen hävitteen laittamista ei saa ajaa nurmikkoa, eikä sen jälkeen. Lisäksi nurmikko ei saisi kärsiä myöskään muista stressitiloista. Hävite tuhoaa vain kaikki leveälehtiset kasvit nurmikolta, ei siis tapa nurmikon heinäkasveja.


Tässä meidän nurmikon voikukka-alue seuraavana päivänä hävitteen laitosta. Seurailen tilannetta ja raportoin tänne, kuinka aine meillä toimii. Hyvälle näyttää ainakin nyt.


Valitettavaa on, että voikukka leviää aika tehokkaasti. Joka ikinen juuren pätkä maan sisällä tai pölytysvaiheessa leijailevat voikukan höytyvät kasvattavat aina uuden kasvin. Tämän myrkytyskeikan jälkeen aion pitää huolen, että jos nään voikukkia pihalla kesän aikana, poistan ne voikukkaraudalla joka ikisen. 

Katsotaan, miten tässä voikukkakamppailussa tänä kesänä käy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti ilahduttaa minua, kiitos!