maanantai 31. toukokuuta 2010

Tontti




Kaiken sen pähkäilyn päätteeksi tulimme tulokseen, että haemme tonttia Ruoholammelta. Siinä sitten tajusimme, että nyt on kiire. Ehdimme kuin ehdimmekin, ehkä tuntia ennen määräaikaa 27.4.2010 hakemuksen jättämään sähköisessä muodossa. Siinä kävi vielä niin, että luulin meidän hakevan useampaa kuin yhtä tonttia, mutta mies oli näppärästi viimehetkellä tehnyt päätöksen hakea vain ja ainoastaan yhtä tonttia. Ajatelmana oli, että jos ei ole vaihtoehtoja niin antaahan ne sen meille. Ja niillä joilla on vaihtoehtoja, antavat sitten kakkosvaihtoehdon jos hakeevat samaa. Kahden ja puolen viikon piina alkoi sitten siitä.

Kyllä jännitti. Ja vielä kun asiaa on tarkoituksella pidetty vähän hys hys-juttuna niin minun paineet sen kun kasvoivat ajan kuluessa. Onneksi lapset kyllä keksivät ohjelmaa ja viikot menivät kun menivätkin melko sukkelaan. Ja koitti se päivä kun pystyin soittamaan tulokset tonttihausta. Olin pari iltaa aiemmin löytänyt mieheni nimen ja tonttinumeron kyllä jo kaupungin kotisivuilta, joten osasin ounastella lopputulosta. Silti se oli jännittävää.

Niin siinä sitten kävi: Me saatiin SE tontti!

Että asiat eivät olisi liian yksinkertaisia, niin onhan tässä vielä mutkia matkassa. Kaikenlaisia.

Meidän tontissamme on käynyt kaavoitusvirhe ja siinä on laatuvirhe. Tällainen lienee aika uusi tilanne tässä kaupungissa.. Tonttimme nimittäin on kaivettu saimaan pinnan alapuolelle saakka ja sitä täytyy täyttää todella paljon. Ja kaupunki mahdollisesti täyttää tontin. Asia selvinnee lähiaikoina. Ehkä. Mahdollisesti. Taas olemme siinä tilanteessa, että täytyy vähän jännitellä tuota asiaa. Ja soitella. Soitella paukuttaa joka paikkaan ja yrittää lämmitellä kaupungin miehet täyttämään se tontti. Meillä on ehtona vielä tontin vastaanottamiselle se, että se täytyy täyttää.

Tontin vastaanottamiseen meillä on n.3kk aikaa, eli syyskuun 16. päivä on viimeistään allekirjoitukset papereihin laitettava.

Kävimme viime viikonloppuna lasten kanssa kuopimassa tontin pohjaa lapiolla ja otettiin muutamia valokuviakin. (Pojat ovat kyllä eväsretkellä käyneet tuolla aiemminkin ja olleet mukana jo useita kertoja.. Ei siis mikään uusi juttu)

1 kommentti:

  1. Ok, nyt tajuan ton tein täyttö ongelman.. ei oo ihan pikkuinen.. saattaa muutama kuutio mennä täyttömaata=)

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa minua, kiitos!