sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

Kirves ja mies

Kuulemani mukaan kirvesmiehen tuntiliksa on siinä 38-42 euron tuntumassa. Lisäksi olen kuullut, että hyvät kirvesmiehet ovat kovin kysyttyjä ja myyvät ei-oota jos asian jättää viimetippaan. Joten: Olen alkanut kuulostelemaan kirvesmiesehdokkaita meille.

Noh, tuttavaperheen rakennustyömaalla pyörii hyvin kysytty ja osaava kirvesmies. Häntä en ole henkilökohtaisesti jututtanut, joten en sen tarkemmin tiedä. Mutta, ehkäpä siinä olisi yksi varteenotettava vaihtoehto. Täytyy selvittää tarkemmin.

Kavereilla kyläillessäni sain ahaa-elämyksen ja kaverini isä tekee töikseen myös kirvesmiehen hommia. Siinäpä sitten säntäsin hänen luokseen juttelemaan ja hän oli hyvin kiinnostunut työstä. Täytyy keskustella miehen kanssa ja ehkä vähän vastaavan työnjohtajankin, mitä olisivat mieltä kyseisestä vaihtoehdosta. Minusta olisi aivan loistavaa, että kirvesmies ei tulisi aivan puun takaa, vaan siihen olisi jonkunlainen ensituntuma jotain kautta. Se ehkä antaa jonkinlaisen "takuun" sille, että kirvesmies on A. Hyvä ja B. Luotettava ja tunnollinen ja C. Selvin päin töissään. Onhan näitä joka lähtöön nähty ja kuultu, että ihmiset ovat nähneet.

Jätetäänpä asia hautumaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti ilahduttaa minua, kiitos!