maanantai 10. tammikuuta 2011

Esittelyetuus

Eri paikoista voi saada näitä esittelyalennuksia ja etuja, jos talostaan tahtoo tehdä esittelykappaleen. Mietittiin sitä tässä jo aika kauan, sieltä viime keväältä asti että mitenkä tuo on ja edelleenkään ihan satavarmaa päätöstä ei ole, mutta; Olen ehkä hieman pimahtanut tai jotain, mutta minua kyllä tavallaan ajatus kiehtookin. Ja toisaalta; miksipä ei?  Edut siitä sinänsä eivät ole kovin suuret, esim. Kannustalolta 500e rahan arvosta saa ostaa jotain ja lähettää sinne kuitit ja saa rahat sieltä kautta tai 800e arvosta sisustussuunnittelua, keittiöformoilla edut ovat olleet vähän suuremmat, parhaimmassa tapauksessa n. 2500e.

En ole itse päässyt vielä jututtamaan ihmistä, jolla moinen esittelytalo olisi ollut, joten vaikea vielä mennä sanomaan mitään. Haluaisin keskustella vielä jonkun kanssa ja kysellä tuntemuksista, mutta toisaalta, nyt juuri tuntuu sille, että mikä ettei! =)

1 kommentti:

  1. Kiva kun jätit kommenttia niin löysin teidän raksablogiin. Voi rakentaminen on niin ihanaa aikaa, itsekin haaveilen edelleen rakentamisesta vaikka vasta se tämäkin valmistui :) No ehkä jossain hamassa tulevaisuudessa se kakkonen rakentuu. Jaksamista teille rakentamiseen ja Kannustalot on kyllä hurjan ihania.

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa minua, kiitos!