lauantai 4. elokuuta 2012

Nurtsiasiaa

Nurmikkoasia on ollut meillä pinnalla, kerroin täälläkin kun puolet meille tulleesta mullasta oli tosi huonoa kasvamaan (ei edes rikkakasvit kasvaneet siinä!) ja puolet taas kasvoi huippuhyvin.

Pari viikkoa sitten kävi mullan toimittaja täällä paikalla ja näytti paperit, meidän multamme oli heikkoravinteista eli siitä puuttui useampi tärkeä hivenaine. Mullan toimittaja lannoitti maan ja kertoi, että sitä seurataan nyt kunnes arvot ovat kunnossa ja nurmikko siinä kasvaa.. Muunmuassa magnesiumia ja booria siitä puuttui, mutta oli muitakin aineita. =/ Nyt onneksi nurmikko on hiukan paremmin lähtenyt sieltä puskemaan ja toivon, että muutkin kasvit selviytyisivät hyvin vaikka ovat heikossa ravinteessa joutuneet elelemäänkin.

Voin kyllä sanoa, että tuolta toimittajalta en osta ikinä mitään. Tuli sellaiset tuntemukset, että ei ole puhtaat jauhot pussissa. Kyseltiin kaikenlaisia juttuja häneltä ja vastaukset olivat ympäripyöreitä ja kertoi esim, ettei ole 20 vuoteen tullut kuin yksi reklamaatio tätä meidän reklamaatiota ennen.. Joka tosin on aika vaikea uskoa sen perusteella, kuinka monta muuta mullan ostanutta tiedämme tällä hetkellä, joilla on ollut ongelmia tämän toimittajan multien kanssa..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti ilahduttaa minua, kiitos!