maanantai 18. helmikuuta 2013

Meidän lasten kevätvaatevalinnat!

Minä ja pojat saimme kunnian toimia yhteistyössä Reiman kanssa. Reima ei meidän perheelle todellakaan ole uusi juttu, mutta Reiman uutuudet tottakai ovat! Meillä ollaan jo vuosia käytetty lähinnä Reiman ulkoiluasuja ja yksittäisten kokeilujen jälkeen, aina vaan palaan Reimaan.
Paras kommentti perheemme reimailusta on tullut kaupassa kun vieras setä tuumasi, että "mitäs Reimoja täältä oikein tulee?", kun perheemme kolme pienintä, pienillä ikäeroille olevaa natiaista Prisman kärryn vieressä totisina kulki. En voinut kuin hymyillä. On Reimoiksi joskus muulloinkin poikia tituleerattu, kun vaatteet rimmaa toisiinsa ja joka puolella lukee merkki "Reima". ;)
 
Pojat saivat valita kevään 2013 mallistosta ihanuuksia oman mielensä mukaan, niinpä viime viikolla kävimme shoppailureissullamme Reiman liikkeessä Lappeenrannassa (Family centerissä!).

Irvin, pian 5 vuotta täyttävä noin 106 senttinen nuori herra sai valita oman suosikkinsa. Ja se oli kelta-harmaa-musta-valkoraidallinen takki, sekä siihen sopiva pipo. Äidin piti hetki siristellä silmiään ennen kun tottui tämän kevään trendiväriin keltaiseen, mutta nyt muutamassa päivässä olen jo suorastaan hullaantunut siihen! Mikä ihana piristysruiske ja kuinka mukavasti takki erottuukaan tuolta harmaudesta sitten ulkoiluhetkissäkin. Takki on oikein hyvä valinta ja sen kanssa menee hyvin mustat tai harmaat Reimatec-housut, meillä ne on tänä keväänä harmaat. Irvin takin koko on nyt 116.

 

Iivan 3,5v sai myös harkita omaa vaatevalintaansa. Otettiin huomioon kuitenkin se, että veljesten vaatteet rimmaisivat hyvin yhteen. Ja niinhän ne kyllä tekivätkin. Iivan valitsi samaa kuosia olevan Reimatec-haalarin kuin isoveljensä Irvinkin. Ihan hyvä valinta. Pipoksi valikoitui harmaa-musta-raidallinen pipo pienellä keltaisella yksityiskohdalla. Voi kuinka kiva parivaljakko näistä pienimmistä herroista tulikaan.  Iivan on pituudeltaan noin 96 senttiä ja haalarin kooksi valikoitui 104. Plussaa Reimalle siitä, että tänä keväänä mallistoa on kavennettu selkeästi, vaatteet istuvat kivemmin normaalipainoisille/hoikille lapsille kuin aiemmin.Ennenhän Reiman haalarit olivat melkoisen leveää mallia.

Edvin 6v on nyt eskarissa ja syksyllä olisi kouluun meno. Haluttiin Edvinille jotain vähän isomman pojan juttua. Hän saikin Reiman Denim-henkisen takin. Itse hän halusi valita siihen kaveriksi harmaat hansikkaat ja mustan peruspipon. Tämä takki menee myös sekä harmaiden, että mustien housujen kanssa. Edvin on nyt noin 116cm pitkä ja takin sopiva koko oli 122. Aiemmin esittelinkin vauvan keväthaalarin täällä, sehän on myös tuota ihanaa denimiä, hieman vaaleampana kuin Edvinillä.

Perheemme "teini" 11 vuotias reilu 160 senttinen Anton valitsi Reiman nuorisomallistosta 164 senttisen mustan Reimatec-takin, jossa hauskana yksityiskohtana on eriväriset vetoketjut. Aluksi hän oli aivan varma, että haluaisi oikein värikkään takin ja kyseistä takkia olikin oikein räiskyvän oranssina, mutta pupu meni pöksyyn viimehetkellä ja tuttu ja turvallinen musta väri lähti mukaan. Äidille tämä varsin hyvin sopi, sillä käyhän tämä paremmin yksiin muiden poikien vaatteiden kanssa nyt. =)



Tulette vielä kuulemaan lisää Reima-kokemuksistamme täällä blogissa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti ilahduttaa minua, kiitos!