keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Kevättä rinnassa ja pesänrakennus meneillään

Upeaa, KEVÄT TULI JO. Joka ikinen vuosi pienen elämäni ajan olen ennättänyt odottaa sitä, odottaa ja toivoa ja pettyä kun aina vaan tulee lisää lunta ja lisää. Ja tänä vuonna, en edes ehtinyt sanoa KEVÄT kovin montaakaan kertaa kun se jo saapui tänne! Lumet ovat sulaneet kohisten ja helmikuussa mennään. Uskomatonta. Tottahan minä yritän henkisesti valmistautua vielä mahdolliseen takatalveen ja siihen, että kura-rapa-harmaata-keliä jatkuu nyt piiiitkään. Mutta KEVÄT. Se se on. ja aurinkoakin ollaan nähty jo mahtavasti.

Meillä kevät on kirvoittanut vaatehuoneprojektin viimeinkin käyntiin ja meillä onkin tällä viikolla maalailtu ja touhuttu tuossa alakerran toisessa vaatehuoneessa. Ehkäpä minulla on jo viikonloppuna tuo huone "kasassa" ja asiat siellä omilla paikoillaan. Tätä on kyllä odotettu NIIN kauan. Meillä on nyt tämän valmistuttua 3/5 vaatehuonetta valmiina.

Kevät tuntuu näkyvän myös siinä, että ostin tällä viikolla to-del-la-kin sydämen kyllyydestä _itselleni_ vaatteita. Ihanaa. On kiva kun on saanut potkua sen verran taas, että oma napakin jaksaa kiinnostaa. Vielä kun selviytyisin lenkeille ja saisin hillittyä makeanhimoni. (karkkia en enää pupellakaan)

Palaan vielä tuohon rakentamiseen. Meillähän viimekesänä, kesäkuussa haettiin lupia aidalle. Aitaa oli ajatus käydä syksykesällä rakentelemaan, mutta lupia ei alkanut kuulua. Kunnes JOULUKUUSSA ne tupsahtivat postilaatikkoon hurjan laskun kera. Saatiin laskuasia oikaistua, eihän tuollaisen aidan luvat voi maksaa viittä sataa euroa millään. Ja aita-asia on taas pinnalla. Saataisiinkohan me viimein tehtyä tänä tulevana kesänä se aita? Se ois vaan niin ihana ja näppärä kaikin puolin ja jotenkin tuntuu, että silmäkin jo kaipaa sitä aitaa tänne.

Ei mulla muuta. Vähän erilainen postaus tällä kertaa. Ja kuvassa on allekirjoittanut tänään auringon paisteessa ja onnellisena! Koko perhe koolla ja L O M A.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti ilahduttaa minua, kiitos!