lauantai 24. toukokuuta 2014

Aivan mieletöntä!

 Varmaan suurin osa ihmisistä tietää sen tuoksun, mikä sateen jälkeen saapuu. Tänään meillä täällä huomattiin tulossa oleva sade ja otin pikapikaa ruohonleikkurin ja leikkasin kevään ensimmäisen kerran nurmikkoa. Tuon nurmikon leikkuun lisäksi ilmassa sadetuulen mukana leijailee makea, ehkä tuomen tuoksu. Ja sitten se sade. Ette usko, miten mieletöntä oli illalla odottaa seuraavaa ukkos-sadekuuroa kun tuoksu oli niin hieno! Luonto antaa parastaan näin keväällä. Kuvassa muuten meidän nurmikon belliksiä. Niitä onkin tänä vuonna PALJON! Ihania.
 Villitulppaanit eli kääpiötulppaanit kukkii myös nyt. Ja alla olevassa kuvassa tavalliset tulppaanit heräilemässä, ehkäpä huomenna on jo useampi auki oleva. Minulla on tulppaaneja melko paljon täällä, ainakin viidessä paikkaa kasvamassa.
 Olen fb:ssä löytänyt hauskan puutarha- ja piha-aiheisen ryhmän. On ollut todella opettavaista ja kivaa seurailla muidenkin puutarhan ja pihan juttuja. Suorastaan koukuttavaa.
 Meillä muuten kukkii Sinikka-luumu aika upeasti. Viimevuonna saatiin ihan muutama luumu, johohan tulisi joka perheenjäsenelle oma?
 Kirsikatkin on komeimmillaan.
 ..niin tuo ylemmän kuvan tavallinen kirsikka kun lamohietakirsikka.
Jänisverkotkin saatiin viimein pois. Pienen apulaisen voimin, tottakai. ;)

Päivät ja illat tuppaa menemään pihalla. Suunnitellessa ja toteutellessa pieniä unelmia. Porkkanamaakin tehtiin lapsille ja oma kasvattamia taimiani olen yrittänyt hengissä helteillä pitää. Viikonloppuna laittelenkin niitä varmasti Biolanin kasvusäkkeihin asustelemaan.

Olette ehkä huomanneet, että blogi on siirtynyt ulos. On tulossa kevään/alkukesän mittaan muutakin kuin pihailua. Nyt vaan on alkuinnostus päällä näissä hommissa taas! Olen saanut mielenkiintoisia mahdollisuuksia blogiyhteistyöhön ja terassikausikin avataan meidän perheessä luultavasti kesäkuun aikana. Meillähän ei terassi ole vielä valmis, mutta nyt näyttäisi että alkaa valmistumaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti ilahduttaa minua, kiitos!