maanantai 29. joulukuuta 2014

Mikä boogie?

Kuva on ensinäänkin "kaapattu" teinin ottamista babyselfie-kuvista, joissa pikkuisin velipoika mukamas ottaa itsestään selfieitä. Vieläpä tuollainen hassu pipo päässään.

Alvin on nyt 1v 9kk ja ihastuttava pieni pakkaus. Kuten olen täällä kertonutkin, Alvin on pienikokoinen lapsi vaatekoko on edelleen 80-86 tuntumassa, jotkut 86 kokoiset ovat edelleen reiluja. Sen tarkemmin en kokoa osaa juuri nyt kertoa, veikkaan 82-83cm ja noin 9 kiloa.

Sinänsä aikamoinen ihmelapsi Alvin on meille ollut, jo elämään lähtemisen suhteen Alvin on osoittautunut sisukkaaksi ja poikkeukselliseksi: Minullahan todettiin tuulimunaraskaus, tyhjällä ruskuaispussilla, tai itseasiassa kahdella ruskuaispussilla, kun häntä aloin odottelemaan. Sieltäpä melkoinen ihme lopulta syntyi, kaikkien niiden murheiden ja hormoonikuurien jälkeen, mitä ennen raskautumistani jouduin käyttämään.

Tällä hetkellä alkaa vauva-aika olla ohi. Vauvuudesta on jäljellä enää vaipat housussa. Muuten alkaa olla jo ison miehen elkeet. Vaippahommatkin pitäisi pikkuhiljaa vähentyä ja opetella kesäksi kuivaksi.

Rakas poikamme laulelee mielellään "tip-tap" -biisi on viimeaikoina ollut erittäin suosiossa, mutta myös "mikä boogie"-kappale ja "timantit on ikuisia" on tämän vesselin suosikkikappaleita. Niin joo Robinin biisejä unohtamatta, varsinkin Boom kah -kajahtaa oikein kuuluvasti meidän korviimme.

Laulamisistaan huolimatta tämä poika ei ihan kamalasti puhu. Puhuu kyllä, selkeitä sanoja ja välillä tulee kuin vanhingossa sanottua joku hankalampikin sana. Unissaan ja melkein hetki ennen nukahtamistaan on muutaman lauseenkin sanonut. Eli puhevalmiudet siellä kovasti kehittyvät. En ole kovin huolissani, tosiaan kun muutama lause on sieltä tullut: "Anna Tissiä" ihan selkeiden s-kirjainten kera muunmuassa.

Tällaista meidän "vauva-arkeen" joka lienee nykyisin taaperoarkea tai leikki-ikäisen miniukkelin arkea.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti ilahduttaa minua, kiitos!