torstai 6. maaliskuuta 2014

Kutsuiltiin laskiaisen kunniaksi

 Tiistaipäivä menikin PompDeLux lastenvaatekutsujen valmistelussa. Aamuhan me aloitettiin ajaa päräyttämällä Plantagenille ostamaan tulppaaneja. No, kuten kuvassa huomaatte, ei saatu tulppaaneja ei. En nähnyt koko puutarhakaupassa yhtään tulppaania! Hassu juttu näin tulppaanikauden aikana, mutta onneksi sain ruusuja. Vähän eriskummallisen kukka-asetelman sitten tein poikien keräämistä pajunkissoista ja ruusuista.
 Leipomiset, imurointi, vessanpesut, perus järjestelyt, kaikki ojennukseen. Ja jes, kerrankin olin hyvissä ajoin valmis. Kutsujen esittelijä tuli noin 45-50min ennen kutsuja myös laittelemaan paikkoja kuntoon.
 Kahvitukset sain muuten myös jo iltapäivällä järjestyseen, helpottaa kummasti kun on kupit jo pöydässä ja asiat suunniteltuna ennen illan tohinaa.
 Vaatteita oli ihan hurja määrä. Neljä pitkää rekillistä! En olekaan aiemmin tottunut moiseen muilla vaatekutsuilla. Meillä on ollut normaalisti vain yksi rekillinen. Näissä riitti ihmeteltävää kyllä!
 Vieraita saapui paikalle myös ihan sopivasti. Kaikille oli tilaa ja lapsiakin taisi olla mukava määrä.
 Tässä vielä kuva keittiöstä ennen kutsuja. Olen alkanut asetella tuohon kyökin puolelle astiat ja tarjottavat, helpottaa kummasti kun ihmiset itse ottavat siitä ja vievät omat ottamansa jutut tuonne ruokatilan puolelle. Ja ruokailutilassa on sitten kivasti pöytätilaa myös. Toimii.
Kiitos vielä Jannalle kutsujen pitämisestä! Nyt jäädään odottelemaan ihanuuksia, niissä menee reilu viikko kun kotiutuuvat. =)

1 kommentti:

  1. Pompilla on kyllä ihania vaatteita! Rahapussi käpertyy kivusta, kun alkaa selailla, mitä kaikkea haluais :D

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa minua, kiitos!