keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Nyt pannaan tavarat ojennukseen!

 Vaatehuoneita suunnitellessani olen halunnut miettiä ensin, mitä kaikkea siellä tullaan säilyttämään ja miten. Ihan aina noissa vaatehuoneissa ei ole voinut miettiä esteettisyyttä, sillä käytännöllisyys ja järkevyys on kuitenkin kaiken A ja O säilytystiloja laitellessa, ainakin miun mielestäni. Kuvan vaatehuoneen hyllyt ovat ihanat ja ihanan selkeästi aseteltu tavarat sinne. Tykkään myös värimaailmasta tuossa ylhäällä olevassa kuvassa.
 Pyykkikorit tason alla ovat hyvä idea. Aivan loistava mielestäni. Jppa niin loistava, että meille suunniteltiin myös neljän pyykkikorin mentävä paikka tason alle. Tässä kuvassa en pidä siitä että huone avautuu "kirjavana" katsojan eteen, eli ensinäkymä on vähän levoton.
 Tässä toinen  pyykkikorikuva. Vähänkö näppärä, vaikkapa kaikille perheenjäsenille oma puhtaiden pyykkien säilytyskori tason alla. Virittelisin tuohon vielä vaijerilla verhon eteen ja näin näkymä selkeytyisi.
Ja taas tämä idea vähän eritavalla toteutettuna.

Keräilin lukuisia vaatehuonekuvia pinterestistä (nämäkin kuvat ovat sieltä) ja panin merkille, että tietyt ideat ja tietyt värit seuraavat aina noissa kuvissa. Pidän vaatehuoneessa valkoisista "ehjistä" hyllyistä, en halua ritilähyllyjä tai puunvärisiä sinne. Huomasin myös, miten raikas tuo valkoinen onkaan pienessä tilassa ja miten rouheilla asioilla saa vähän lämpöä ja eloa huoneeseen. Myös pieni viherkasvi muuttaa ilmeen hetkessä.

Kunhan saan hyllyt paikoilleen ja tavarat ojennukseen, yritän saada kuvattua meidän uusimman vaatehuoneen eli talousvaraston tänne ihmeteltäväksi.

1 kommentti:

  1. Varastohuone on meilläkin vaikka se virallisissa kuvissa kulkeekin vaatehuoneen nimellä :D

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa minua, kiitos!