maanantai 26. tammikuuta 2015

Reput täynnä opiskeltavaa, meillä kaikilla!

 Viikonloppuna laitoin menemään meidän eskarilaiselle sähköiset hakemukset kouluun. APUA! Miun vauva lähtee kouluun?! Miten sekin on jo mahdollista? Samalla sitten kirjoitin myös esikouluhakemuksen hänen pikkuveljelleen, joka myös ihmetyttää minua. Minne katosivat ne taaperovuodet ja näinkö nopeasti ne sitten kasvavat?
 Kyllä meillä on syksyllä reppujen määrä aikamoinen. Kotiin kun jää enää 1/5 lapsista. Eli Alvin.
Kaikki muut ovat kouluttautumassa sitten omalla tahollaan. Ja muistan vielä, kun noin viisi vuotta sitten mietin, että menee ihan tooosi kauan ennen kuin tilanne on tämä. Ja nyt se jo on!!!
Mitä ihmettä me Alvinin kanssa kotona oikein touhuamme syksyllä? -Ihmettelemme varmaan kodin hiljaisuutta. ;) Jo ei, ehkä tässä on hieman sarkasmia mukana. Eiköhän tekemistä riitä!
Toisaalta myös omat opintoni etenevät oikein mallikkaasti ja olen täksi kevääksi ottanut aika ison repullisen opittavaa! -Päätin vähän nopeuttaa opiskelujani ja suorittelen ennakkoon jonkunmoisen määrän opintopisteitä kevään mittaan. Aloitin päättötyön tekemisen; Lapsiperheiden ennaltaehkäisevään moniammatilliseen psykososiaaliseen tukeen liittyen.  Ja tuo päättötyö olisi ajatus saada vuoden loppuun mennessä valmiiksi! Aika näyttää toteutuuko suunnitelmat ja haaveet. Olemme vähän kaipailleet lastenhoitoapulaista ja etsineetkin sitä, hieman huonolla menestyksellä. Tämä rumba pyörisi ehkä vähän paremmin jos sopiva ihminen löytyisi satunnaiseen tarpeeseen.

Mukavaa alkanutta viikkoa teille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti ilahduttaa minua, kiitos!