sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Tomtom, Tanja ja kaverit

 Meillä kasvaa jo aika huimaa kyytiä tomaatit, tässä kuvassa on Tomtom-kirsikkatomaatin taimi, laitoin kolmenlaisia tomaatteja tänä vuonna keltaisia kirsikkatomaatteja, noita punaisia Tomtomeja ja "tiikeritomaatteja" ihan isoina versioina.
 Kurkut noin viikon ikäisinä. Ihan huikea kasvutahti näillä. Pitkää kurkkua meinasin kasvatella tänä vuonna sekä kasvihuoneessa, että pihalla. Tässä on kasvamassa "Tanjat".
 Chileillä meinaa vähän tila loppua. Ruukutushommia siis tulossa. ;) Chilit tykkäävät kasvaa saviruukuissa ja niitä voi kuulemma talvettaakin.
 Näitä chilejä (Lemon Drop) olen jo latvonut ja uusia versoja pukkaa rungosta. Hyvin kasvaa.
 Tässä myös latvottu chilin taimi, keijurasiassa vielä kasvamassa toistaiseksi.
 Osassa kirsikkatomaatteja alkaa olla jo nuput. Taidan nyppiä ensimmäiset nuput pois, saavat kukkia sitten kasvihuoneessa.
Taimien viljelyyn jää kyllä ihan koukkuun. Ja mikä ilo siitä seuraakaan kun pääsee kasvun ihmettä seuraamaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti ilahduttaa minua, kiitos!