Eli mykorritsa on sienirihmasto, josta on kasville hyötyä eräänlaisen symbioosin eli molempia hyödyttävän suhteen vuoksi. Suurinosa kasveista hyötyy sienirimastosta mm. niin, että rihmasto suojaa kasvia kasvitaudeilta ja kuivuudelta.
Biolanin uudistunut kylvö- ja taimimulta sisältää nyt tuota mykorritsaa, josta on hyötyä taimen koko eliniän ajan.
Minulla ensimmäiset pikkutaimet ovat vasta ensimmäisen kuvan mukaisia minipieniä. Ihan vielä ei ole lannoituksen aika, mutta sitten kun irroittelen munankennoissa kasvaneet kirsikkatomaatin vauvelit isompiin ruukkuihin ja niissä alkaa tulla kunnon lehtiä, voin lisätä yrttilannos-puikon, tai ainakin palasen siitä mullan joukkoon. Kun puikon peittää kunnolla multaan, ei synny edes hajuhaittoja.
Ps. Vielä sivulauseessa haluan muistutella; Kevät on sisäkukkien lannoittamisen ja multien vaihtamisen aikaa. Minullakin orkideat saavat pian lannoiteannoksensa Rain Mix -orkidealannoitteella, joka myös kuvassa näkyy.
Tämä postaus on toteutettu yhteistyössä Biolanin kanssa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jokainen kommentti ilahduttaa minua, kiitos!