torstai 28. kesäkuuta 2018

Alcudiassa lomalla osa 2

Alcudia tarjosi kyllä lomallemme ihanteelliset kelit, ei ollut pakahduttavan kuuma, muttei kylmälään. Aurinkoa oli tarjolla joka ikisenä päivänä vaikka yhtenä päivänä taisi olla vähän pilviäkin taivalla. Shoppailijan paratiisi tuo Mallorca ei minun nähdäkseni ole, eikä juuri mitään sieltä tullut ostettuakaan. Ei juuri tuliaisiakaan! Siinä mielessä hyvä, kun en oikein krääsää tykkää ostellakaan..

Meillä kävikin niin, että kaksi poikaa oppi uimaan tuolla reissussa. Uimataito tosin ei ollut kotimaassakaan kaukana, mutta koska ei olla säännöllisesti uimaan päästy/käyty uimahallissa, se on ollut "pienestä" kiinni molemmilla. Nyt siis 4/5 lapsista osaa jo uida! Se oli mielestäni ihan paras juttu reissusta. Niin ja tietysti poikien ilo ja yhdessä tekemisen meininki.

Yöelämääkin saarelta löytyy. Meidän hotellissa oli joka ikinen ilta lapsiperheille sopivaa ohjelmaa. Ohjelma loppui onneksi aina 22-23 tuntumassa. Me ei kyllä oltu kuin ehkä kolmena iltana ohjelmaa seuraamassa, koska mentiin ajoissa nukkumaan. Akropatiaesitykset jäivät itselläni päällimmäisenä mieleen. Ja lasten ihanat showt lavalla. Hotellissa oli myös lapsiparkki (päivittäin), jota emme käyttäneet, erilaisia aktiviteetteja lapsille ja aikuisille esim. ohjattuja ilmaisia jumppia ja jalkapalloilua, ilmakiväärillä ampumista jne lapsille. Ohjaajat olivat aina ainakin yksi suomenkielinen paikalla. 

Vanhan kaupungin markkinoilla oli turistikrääsän lisäksi myynnissä paikallisia herkkuja ja esim lihamyyjä. 

Kokonaisuudessaan antaisin reissulle pisteet 9/10, yksi piste pois siitä ettei ruoka Mallorcalla ollut erityistä mielestäni (ehkä ei käyty oikeissa paikoissa..) ja että Lentomme viivästyi yli 2 tunnilla poistullessa. Lisäksi koin, että Mallorcalaiset eivät ole erityisen asiakaspalveluhenkisiä tai ystävällisiä turisteille.

Muuten paikka oli siisti, asiallinen, kohtuu hintainen (erityisesti ruoka edullista) ja aurinkoa piisasi. Välimatkat olivat lyhyitä, hotelli oli ihan luxus eikä sieltä puuttunut mitään ja lapsilla oli ainakin ihan TÖRKEÄN KIVA REISSU!



Ps. Seuraavaksi kuulemma lähdetään Ruotsiin reissuun. Koska hotellimme oli suorastaan kyllästetty ruotsalaisilla turisteilla. Koin, että elimme tuon viikon ajan "Solsidanissa". Sen verran vähän suomalaisturisteja nähtiin tuolla. =D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti ilahduttaa minua, kiitos!