tiistai 24. heinäkuuta 2012

Minä ja kumpparit mentiin metsään..


Vaapukoita poimimaan. Eikä edes kovin kauas tarvinnut mennä, meillä nimittäin  ihan tässä oman tontin laidalla (ei vielä ihan kypsiä) ja lähimaastossa on paljon vadelmaa ihan villinä. Pienen tovin käytin aikaa ja poimin vajaan leivontakulhollisen näitä ihanuuksia. Mies sillä välin tärytteli pihamaata. Voisinkin ottaa tilannekuvia vielä tänä iltana ja laittaa tänne.

Ps. Ihana päivä! Sain kivan yhteydenoton uudelta mahdolliselta yhteistyökumppanilta, sitä jännityksellä odotan mitä kivaa keksitään.. =)

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Rantuja vähän seinään!

Laitoin vierashuoneen tapetin viimeinkin seinälle. Tätähän suunnittelin jo aikapäiviä sitten tapetoivani, en vaan ole saanut aikaiseksi. Nyt sitten tapetoin _ihan omin pikkukätösin_ tämän seinän ja olen ihan tyytyväinen työn jälkeen ja tulokseen! Antaa heti ylellistä ilmettä tuo satiiniraidallinen tapetti.

lauantai 21. heinäkuuta 2012

Koko ajan tapahtuu vaan niin paljon..

Tämä heinäkuu on ollut melko tapahtumarikas meidän perheelle, ihan kaikkea en täällä aiokaan puida tässä vaiheessa, mutta siis pihahommista sen verran että pihalla möyrätään koko ajan satoi tai paistoi. Ollaan pihakiveyksen pohjia laiteltu kuntoon ja allekirjoittanut on kantanut noita kiviä lähemmäs kivetyskohteita ja pois havupuualtaiden edestä talon edustalta. Meinattiin maanantaina ehkä jo vuokrata se täry ja tärytellä pohjat valmiiksi, maanantaina ilmeisesti tulee myös soraa ja kivituhkaa kiveyksen laittoa varten.

Välillä tuntuu, että loppuu kädet ja jaksut kesken, isovanhemmilla on kuulemma sellainen elämäntilanne ettei apuja voi pyydellä ja kaverit on kaikki ties missä ja lomillaan. Mut kyllä me perskules tämä homma tehdään.

Eilen saatiin eka tarjous meidän vanhasta kodista, ollaan siis edellen "kahden asunnon loukussa" ja annetiin vastatarjous ostajille sinne. Maanantaille mennessä selvinnee kuinka käy. Oishan se hyvä, jos saataisiin asunto pois käsistä, helpottaisi elämä monella tapaa. =) Pitäkää peukkuja.

Meillä olis täällä parit lapsen synttärit, 3v ja 6v juhlat pitäisi loppukuusta järjestää, elokuussa on lisää synttäreitä ja lastenvaatekutsuja ym. kivaa tulossa, eskarit ja koulutkin alkavat sitten.

Niin joo, löysin punalehtiruusun! Tirilän puutarhassa Lappeenrannassa oli niitä vielä useampikin kappale.

Hauskaa viikonloppua!


maanantai 16. heinäkuuta 2012

Kadonneen ruusun metsästystä

 Kysyin paikalliselta puutarhalta punalehtiruusun taimia, mutta he olivat sitä mieltä, ettei sitä tällä hetkellä oikein saa mistään. Tämä ruusu kun ei verso, niin se hankaloittaa taimien saantia.. Mutta minä jääräpässi olen päättänyt tällaisen vielä tontilleni metsästää. Kaverini lupasi äidiltään kysellä, koska muisteli heidän mökillään tätä olevan.. =)
 The Fairy on harkinnassa oleva maanpeiteruusulaji tällä hetkellä. On hyvin kaunis ja matala, vaaleanpunainen ruusu. Ja tätä tulisi P A L J O N. Jos ei sitten tupsahda jostain muualta joku muu hyvä vaihtoehto vastaan. Kyselin tätä puutarhalta, odottelen vastausta sieltä. The Fairystä on kuulunut vähän talvehtimisongelmia, mutta katsotaan miten käy. Ootteko muuten ostaneet avojuuritaimia vai aina vain astiataimia? Onko haasteellisempaa tai miten hyvin on onnistunut istutus avojuuritaimesta?

Norjanangervorivistö asettui viikonlopun aikana takapihan perälle. Joku angervovuosi tänä vuonna on ollut, koska meillekin on ilmaantunut ne koivuangervot ruokailutilan ikkunan alle riviin, terassin taakse keijuangervoja ja vielä nämä norjanangervotin. =P

Tässä yhtenä iltana tein vähän "taulukkoa" kasvien kukinnoista ja melkoisen hyvin on joka kuukaudelle jotain silmän iloa tulossa. Huhtikuu on hieman heikolla, mutta eiköhän sinnekin jotain keksitä ;)

Biolanin pikakompostori eco 220 on tulossa meille myös. Päästään ihmettelemään luonnon kiertokulkua oikein omalla pihalla. Biojätettä meillä ei oikeastaan kerrykään nykyisin, keksittiin siihenkin omanlainen ratkaisu. ;) (josta kerron myöhemmin lisää)

Ihanaa alkuviikkoa kaikille!
Blogissa olevaan Crocs-arvontaan voi osallistua kuun loppuun saakka ja sinne pääsee vasemmalla sivupalkissa olevasta linkistä.

Tää lähtee selkä väärällään kantelemaan pihakiveyskiviä. Se on ollut nyt parina päivänä miun hommaa. Josko vaikka tällä viikolla saataisiin tärytettyä tuo piha. Isäntä on kaivellut vielä sähkökaapeleille putkia maahan. Meille kun tulee etupihalle muutama pihavalo ja takapihalle myös ihan koristevalaistusta.

Nyt menen! Moikka! ;)

lauantai 14. heinäkuuta 2012

Mikä tuota multaa oikein vaivaa..

Meillä siis pihahommissa kävi niin, että siltä mullan toimittajalta jolta multaa alkuun tuli, loppui se kesken, joten jouduimme ottamaan selkeästi kalliimpaa 10e ja 15e nuo hinnat per kuutio multaa. Mutta tämäpä kalliimpi multa ei vissiin ollutkaan ihan jees, koska nurmikko ei kasva siinä, ei sitten millään. Katsokaahan kuvasta erot, raja on niin selvä noissa..

Molempia on tismalleen samalla lailla hoidettu ja samat kastelut sun muut tehty ja raja on kuin viivan piirtäisi pihalle..

Nyt jännätään tuloksia, koska tänään lähti näytteet Kuopioon tutkittavaksi, mikä meidän multaa oikein vaivaa..

Niitä tuloksia odotellessa...

perjantai 13. heinäkuuta 2012

Asuntomessulippujen arvonta on suoritettu!

Poikamme Edvin sai toimia onnettarena ja luettiin kahteen kertaan kommentit arvonnassa läpi. Voittajaksi Edvin valitsi Marjan tällä kommentilla;

Hei Edvin ja blogin väki! Olisipa hauskaa saada liput asuntomessuille meidän perheelle, johon kuuluu isä, äiti ja Paavo 1-vuotta. Paavolle on tulossa oma huone ja siihen tarvittaisiin messuilta hienoja ideoita. Terveisin Marja, mapakari@gmail.com

Onnea voittajalle!

tiistai 10. heinäkuuta 2012

Sisustusshoppailuja ja pimeitä unelmia sisustamiseen liittyen..

Muistakaa kaikki lukijat osallistua arvontoihin! Nyt on poikkeuksellisesti "pika-arvonta" asuntomessuihin liittyen ja se Crocs-arvonta käynnissä yhtäaikaa!
..Ja sitten asiaa..
Huomenna saan kotiin kaksi kappaletta näitä ihania Byholma-tuoleja pehmuisteineen. Ihanaa! Minulla on nimittäin ehkä maailman paras setä ja hän on aina auliisti suostunut käymään Vantaan Ikeassa shoppailemassa puolestani kun olen pyytänyt.. <3

Tuolin lisäksi laitoin ostoslistalle byholma-koreja erikokoisia ja muotoisia..

Tuntuu, että näitä koreja uppoaisi kymmeniä tänne taloon jos vain raaskisi kaikki kerralla hankkia. Olen ostellut pikkuhiljalleen ja aiemmin kesällä ostin sen mitä autoon mahtui, kun kävimme siellä Kuopion Ikeassa lasten kanssa.
(kuva googlesta)
Ja ne pimeät haaveet. Haaveissani olisi vanha, ehkä joku 20-60-luvun penkki. Penkki saisi olla pituudeltaan max 150 cm, mutta voi olla lyhyempi. Ajanpatinaa en pelkää. Onko ideoita mistä tuollaisen löytäisin ja vieläpä kohtuu hinnalla?
Olen yrittänyt kysellä ihmisiltä ja kyselen edelleen.. Jos joku sattuisi tietämään jossain jonkun.
Penkin paikka olisi sänkymme jalkopäädyssä pukeutumispenkkinä ja yöllä tyynyjen säilytyspaikkana.

Ja heteka.. Minulla on tiedossa mahdollisesti ainakin yksi heteka, jota en ole vielä uskaltanut kysyä itselleni. Uskonpa, että saisin sen edullisella hinnalla ostettua sieltä pois. Se on ollut erään vanhan rakennuksen yläkerran vintillä jo vuosikymmenet. Minulla on tästä hetekasta hurjat visiot. En uskalla vielä paljastaa niitä. =)

Lenkkiverhot, läpikuultavat valkoiset kiehtoo, verhotangot on hankkimatta edelleenkin..Pitäisi saada aikaiseksi ja kerralla kaikki.. Sisällä meinaa vähän sisustushomma seisoa, ulkohommat vie kaikki ajatukset ja ajan! =)

Hauskaa viikon alkua kaikille! -Minä teenkin työviikon kesken hoitovapaan ja nautiskelen aikuisten maailmasta välillä.