lauantai 21. heinäkuuta 2012

Koko ajan tapahtuu vaan niin paljon..

Tämä heinäkuu on ollut melko tapahtumarikas meidän perheelle, ihan kaikkea en täällä aiokaan puida tässä vaiheessa, mutta siis pihahommista sen verran että pihalla möyrätään koko ajan satoi tai paistoi. Ollaan pihakiveyksen pohjia laiteltu kuntoon ja allekirjoittanut on kantanut noita kiviä lähemmäs kivetyskohteita ja pois havupuualtaiden edestä talon edustalta. Meinattiin maanantaina ehkä jo vuokrata se täry ja tärytellä pohjat valmiiksi, maanantaina ilmeisesti tulee myös soraa ja kivituhkaa kiveyksen laittoa varten.

Välillä tuntuu, että loppuu kädet ja jaksut kesken, isovanhemmilla on kuulemma sellainen elämäntilanne ettei apuja voi pyydellä ja kaverit on kaikki ties missä ja lomillaan. Mut kyllä me perskules tämä homma tehdään.

Eilen saatiin eka tarjous meidän vanhasta kodista, ollaan siis edellen "kahden asunnon loukussa" ja annetiin vastatarjous ostajille sinne. Maanantaille mennessä selvinnee kuinka käy. Oishan se hyvä, jos saataisiin asunto pois käsistä, helpottaisi elämä monella tapaa. =) Pitäkää peukkuja.

Meillä olis täällä parit lapsen synttärit, 3v ja 6v juhlat pitäisi loppukuusta järjestää, elokuussa on lisää synttäreitä ja lastenvaatekutsuja ym. kivaa tulossa, eskarit ja koulutkin alkavat sitten.

Niin joo, löysin punalehtiruusun! Tirilän puutarhassa Lappeenrannassa oli niitä vielä useampikin kappale.

Hauskaa viikonloppua!


1 kommentti:

  1. MOi,
    Kävin kurkkaamassa:)
    Koita jaksaa -- itsellä on nyt se tilanne, että saan olla ihan itsekseni ilman meidän miehiä muutaman päivän. Kyllä se oma-aina aina piristää -- mutta tänään pitäisi saada sokkeli rapattua loppuun...saa nähdä mitä tämä ison vauvamasun kanssa kömpiminen tekee;))
    Terkkuja ja tsemppiä!
    T,Kati

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa minua, kiitos!