tiistai 19. maaliskuuta 2013

Kun muovaileminen lähti lapasista..

Olen huomannut muutamissa blogeissa ihmeteltävän sitä, ettei "tavallisia" ja "tavallisessa kuosissa olevia" koteja juurikaan blogimaailmassa näy. On vain "stailattuja" ja siistittyjä, kenties hyvin rajattuja kuvia.
Tänä aamuna en tiennyt, pitäisikö itkeä vai nauraa.
Onko tämä nyt katastrofi vaiko ei.
Päädyin kuitenkin esittelemään ruokailutilamme
"elämisen merkkien kanssa".
;)
Kaksi poikaa oli "hieman" muovailemassa, toinen livahti jo aiemmin pois kuvista ja toisen nilkka vielä vähän pilkottaa tässä.. Voin kertoa, että tuota muovailuvahaa on edelleen sekä keittiössä, eteisessä kun olkkarissakin, tuon ruokailutilan lisäksi.

 Pojat yrittävät itse siivota jälkiään. Heillä on pienet pussukat, joihin keräilevät vahaa..
 Taidetaan kuitenkin äidin järeämpiä otteita kaivata.. Ja äitinä epäilen, että vahaa tulee vastaan vielä senkin jälkeen..
Tällainen arkiaamu meillä. =) Ps. Yläkerrassa lasten pikkuautoleikit ovat vallanneet ainakin kolme huonetta, nekin pitäisi ennättää siivota ennen kun lähdetään kerhoilemaan.

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Päivän asu vai päivänasu? ;)

Ihana pikkuinen "Nasu" tämä meijän vauva.
Ajattelin laittaa päivän asu-kuvan,juuri ennen vauvan syntymää ostamani 56 senttinen Popin body ja 50 senttisen Popin housut jalassa. Hieman on vielä suuri tuo body ja myssykin.
Ja pian jo huomaan, että niistä on kasvettu kohisten ohi..

Selailen tässä samalla Polarn O. Pyretin kevään kuvastoa ja erityisesti sisävaatteita sieltä linkistä pääsette suoraan kuvastoon.

Popin vaatteissa on panostettu kestävän kehityksen tukemiseen artikkeli siihen liittyen löytyy täältä ja käytännössä olen havainnut Popin vaatteiden pysyvän pesusta toiseen uuden veroisina ja tosi hyvinä. Joten niiden kiertoon laittaminen on vähintäänkin järkevää. Itse olen hieman "ronkeli" lasten vaatteissa ja haluan, että ne ovat hyvän näköisiä, nypyttömiä ja "kuin uusia", en todellakaan voi sietää kauhtuneita vaatteita itselläni, enkä lapsilla.

Mietin tuossa vähän aikaa sitten, olisinko "hurja" ja ostaisin/hommaisin yhtäaikaa muutaman merkin t-paidan ja käyttäisin niitä pojilla (vaikkapa kolmella keskimmäisellä) yhtä paljon, samaan aikaan pesuun ja taas käyttöön ja vertailisin niiden kestoa, värin pysyvyyttä, istuvuutta pesujenkin jälkeen jne ominaisuuksia.. Voisi olla aika hauska vertailu, mutta pahoin pelkään ettei monikaan vaatemerkki sellaiseen haluaisi vapaaehtoisesti ainakaan lähteä mukaan.

Kunhan höpisen. =) Ei minulla sen ihmeempää täällä. Valtakunnassa edelleenkin kaikki hyvin. =)


sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Sunnuntaitunnelmia ja tuhinaa

Meillä pieni mies vetelee sikeitä ihanasti. Nukkuu, syö ja kakkaa. Ihan niinkuin vastasyntyneen kuuluukin. Pienen pieniä hetkiä jaksaa tutkailla maailmaa sumuisen sinisenturkooseilla silmillään. Uskompa, että tästäkin pojasta tulee ruskeasilmäinen kuten edelliset.
Lasten Metsolan ihanuuksia meillä on, lähinnä noita froteejuttuja, bodeja ja myssyjä. Tämä keltainen on oikea Pääsiäismyssy. =P
 

Isot veljet saivat isovelilahjaksi legojuttuja, tai no nämähän eivät ole oikeita legoja mutta menee samaan sarjaan legojen kanssa ja palasetkin sopii toisiinsa.. Meillä on viimeaikoina oltu "sotahulluja", kaikki pojat tykkäätät pikkusotamiehistä ja sota-aiheisista jutuista.

Meijän 3v8kk Iivan on saanut hurjia uhmakohtauksia vauvan kotiuduttua.. Pieni herra kyllä on huomion kipeä tapaus ollut koko ikänsä. Eli odotettavissa olikin moinen reaktio. Muut veljekset ovat ottaneet vauvan vastaan hyvin ihanalla hellyydellä.

Sitten vielä "päivän asu"-kuva. ;) Lindexiltä ei oikein viime kuukausina ole löytynyt minun makuuni vaatteita, no alusvaatteet ovat mielestäni siellä ihan jees ja laadukkaitakin. Ja aina ota 3 maksa 2 tarjouksessa. =) Mutta siis tämä vauvan body on Lindexiltä, samoin kuin housut ja sukatkin. Edullisia perusvaatteita.
Hauskaa sunnuntaita kaikille! Meillä jänskätään koiran mätsärissä onnistumisia, ollaan nyt viime ja tänä viikonloppuna käyty harjoittelemasa Pääsiäisen koiranäyttelyä ajatellen.. =)

Valtakunnassa siis kaikki hyvin.

=)

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Tuoksutellaan vauvaa..

 
Luonnon värejä ihan pikkuselle
eka vauva jonka olen halunnut pukea näin hillittyihin väreihin,
joskin kaapissa odottaa jo meadin väripommit!


Lastenvaatteisiin hurahtaneena ihmisenä tykkään shoppailla pienilleni kaikenlaista, arvostan kuitenkin myös itsetehtyä todella paljon. Poikien mamma on tehnyt esim. kastemekon heille omin kätöisin ja eilen uusi vauva sai mammalta upean l.valkean villa-asun. Ihana, eikä taatusti tule joka pojalla päällä vastaan tuo ihanuus. Alemmassa kuvassa pienellä Newbie-malliston 56cm body, Popin myssy pienintä kokoa ja ihana Pentikin viltti.

Ps. sänkyvinkkejä vauvalle otetaan vastaan, meillä ei ole vielä löytynyt ihanaa pikkuihmisen sänkyä!!!

torstai 14. maaliskuuta 2013

Kotona taas

 
Pikkusen kiukun saattelemana puin kotiutumisvaatteet sairaalassa vauvalle tänään. (Huomaatteko Polarn O.Pyretin ihanuudet päällä!-Ostin pienelle herralle valkoisen setin hattuineen ja punaraidallisen setin, siniset vielä puuttuu)
 
Synnytys meni oikein loistavasti sen kesto oli 2h 15min ja voimme molemmat hyvin.
 Mitä nyt äidillä on kamala nälkä ihan koko ajan. Kuulunee asiaan..
Poika tuli, kuten "vähän" odoteltiinkin! Mitat: 3342g, 49cm, 12.3.2013 klo 14.00

Kiitos ihanalle sairaalan henkilökunnalle, erityisesti kätilöille jotka synnytyksessä mukana olivat!

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Lastenjuhliin helppoja ideoita

Olen tässä kevään aikana keräillyt netistä ideoita poikien tuleville synttäreille. Meillä onkin maaliskuun lopulla Irvinin 5v juhlat tulossa.
Tuo eka kuva on hauska, pikku kuppikakut karkeilla koristeltuna, tokassa kuvassa ihanat juhlapaketit, joista voisi ideoida kaverilahjat. Perhoset tikkarissa on kanssa ihanat, pojat tuumasivat kuvan nähdessään että eikö toi voisi olla lepakkokin. No, miksipä ei?!
Ilmapallot sellofaaneissa on aika hauskat juhlakoristukset, vai mitä?!
Pöllölahjapussukoista voisi jalostaa idean Angrybirdseihin liittyen, silmien asento on ainakin varsin samanmoinen. Tiimarissa olen nähnyt mm. punaisia ja keltaisia lahjapusseja joista tosiaan sais tehtyä hienot Angrypussit.
Ja viimeinen idea suklaakakusta. Tuon voisi toteuttaa tummalla suklaalla ja maidottomana, ja mutakakkutyylisenä jopa munattomana, niin meidänkin allergisille muksuille sopisi. =)

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Kmix-kodinkoneet ja Kitchenaid-rakkaani

Tänä keväänä postausaiheita on tulvinut ja ajattelinkin kirjoittaa muutamia postauksia ennakkoon maaliskuulle. Mitä ilmeisemmin tämän postauksen aikana olen synnytysosastolla, suunnitellussa käynnistyksessä. =)
Keittiöni tai siis minä sain ystävänpäivälahjaksi unelmieni kodinkoneen Kitchenaidin, jota haaveilin jo vuosia. Nyt se on koekäytetty, hyväksi havaittu ja rakastettu.
Sekä leivänpaahtimeni, että vatkaimeni sanoivat sopimuksensa suht samoihin aikoihin irti, olivat miltei samaan aikaan ostettujakin, jouduin sitten hankkimaan uudet. Mietin, ostanko Kitchenaid-merkkiset vai muut, onneksi ihastuin edullisempiin Kmix-koneisiin. Kuten kuvassa näkyy, eivät Kitchenaid ja Kmix leivänpaahdin ainakaan vielä ole toistensa kanssa riidelleetkään. Väritkin on hyvin lähellä toisiaan.
Keittiömme yleisilme on hyvin pelkistetyn mustavalkea, mustat granittitasot, korkeakiiltoiset ja HELPPOHOITOISET (jeee!) kaapinovet, musta leivinuuni joka kuvassa hieman näkyy.. Ja näkymä valoisaan ruokailuerkkeriimme.. Keittiökuvia löytyy lisää oikealla olevan palkin hakusanaa klikkaamalla. Mielestäni värivalinta Kitchenaidissa ja muissa koneissa on oikein loistava ja toivon, etten kyllästy hetkessä tuohon puhtaan valkeaan. Vaikka, olisihan ihanat herkkuvärit näin keväällä tietysti olleet aika houkuttelevia, esim vaaleanpunainen tai minttu.
 Kmix vedenkeittimen ostin yllätyksenä miehelleni, entisen vedenkeittimen nappula oli ollut jo tosi pitkään rikki.. Luonnollisesti tämä Kenwoodin vedenkeitin oli valintani..
Leivänpaahdin on muuten ihan kiva, mutta entisten OBH Nordikan leivänpaahdinten (minulla ollut kaksi sellaista) jälkeen tuntuu hieman hitaalle. Mutta muuten ihan kiva ja toimiva murupelteineen. Tämä on ehkä hieman helpompi pitää puhtaanakin kuin edellinen, muotoilu tulee puhdistamista.

Vatkain minulla oli ihan luksus ennestään, en nyt osaa kertoa siitä enempää, mutta onnistuin hajoittamaan sen aika lahjakkaasti työntämällä ruokalusikan kesken vatkauksen samaan kippoon. Voitte ehkä kuvitella kuinka solmussa vatkaimet olivat ja niitä ei kannattanut enää hankkia uusia. Oli niin monen kympin arvoisia ostaa varaosana. =/ Mutta on tämä Kmix-vatkainkin ajanut asiansa, hieman painavahan se on, mutta habaahan se vaan kasvattaa. ;) Ja kaunis muotoilu tässä vatkaimessa todellakin on.