torstai 26. heinäkuuta 2018

Mökkielämää

Helle kesä ja isovanhemmat ovat mahdollistaneet tänä kesänä lapsille harvinaisen paljon kesämökkeilyä, joka on varsin mukava juttu! Osa lapsista on jäänyt mökkeilemään, muun perheen ollessa kotosalla. Itselläni on tässä loman välissä pari viikkoa töitä ja ensi viikolla lomailen taas. Mies puuhaa jätekatosta ja muita pihahommia, joista varmasti myöhemmin postailenkin.

Mahtavuutta on se, että meidän kesä on ollut täynnä auringon lisäksi kaikkea kivaa puuhaa.

Joista yksi on ehdottomasti uiminen!

Pari viikkoa koulun alkuun. Tuntuu, että lasten loma loppuu tänäkin vuonna aivan liian aikaisin.

Tuntuuko teistä samalle?
-Vaan ei huolehdita vielä siitä vaan näytitään täysin siemauksin heinäkuun helteistä, marjasadosta ja yhdessä olosta. 

tiistai 24. heinäkuuta 2018

Kesän hitti meidän pihassa

Ostin useamman mansikka-amppelin heti toukokuussa kun ne saapuivat Prismaan. Mansikka-amppelit ovat välillä vähän unohtuneet kastelematta ja lehdet ovat nuupotelleet, mutta aina kuitenkin kastelun myötä ne ovat taas piristyneet kummasti!

Laitoin kesäkuussa ennen juhannusta sellaisen täällä blogissakin esittelemäni lannoitekävyn jokaiseen amppeliin, sen jälkeen nämä ovatkin ihan villiintyneet tekemään vielä enemmän kukkia ja raakileita. Ja niitä piisaa ihan koko ajan. Kesän lämpö on hellinyt selvästikin mansikkaa ja satoa on tullut runsaasti koko ajan.. 
Tällaisia ne amppelit siis olivat meille tullessaan, nyt ne rönsyilevät ja kasvavat pitkinä kauniina terassin koristuksina. 

Meillä tämän vuoden teema onkin ollut hyötykasvit koristeena. Muun muassa hernettä ja persiljaa olen laittanut kasvamaan ruukkuihin ja laatikoihin, joissa normaalisti on ollut kesäkukkia. 

Nautitaan nyt lämmöstä, niin kuin nuo mansikatkin tekevät! Mukavaa viikon jatkoa!

sunnuntai 8. heinäkuuta 2018

Kesän lapsi mä oon

Me ollaan toivuttu Espanjan reissusta ja loma rullaa. Ollaan nukuttu paljon, syöty ihan liikaa jäätelöä ja pidetty hauskaa. Käytettiin viikko sitten perheen pienin herra Tykkimäessä, vain me kolme. Ihanaa antaa laatuaikaa yhdelle lapselle kerrallaan. Arjessa se on joskus monilapsisessa perheessä hieman haastavaa ja laatuaika on vain pieniä hetkiä.

Laitettiin vielä tänään muutama rivi uutta salaattia kasvamaan, salaattihan ehtii hyvin ja sitä saa pitkälle syksyyn kasvulaatikoista syödäkin. Meillä on kasvulaatikot olleet hieman retuperällä, mutta tänään tehtiin ryhtiliike ja kitkettiin kasvimaalla. Onneksi noihin kasvulaatikoihin ei paljoa edes tule kitkettävää. Ei mee koko kesä kitkemiseen.

Piha on muutenkin ollut hieman retuperällä ja nyt heinäkuussa yritetään saada paikkoja ojennukseen. Kuten kuvastakn näkee.. =D


Näihin tunnelmiin! Aurinkoista tulevaa viikkoa! Meillä suunnitteella Linnanmäen reissu Helsinkiin ja sitten Kuopion suunnille muutaman päivän visiitti.



torstai 28. kesäkuuta 2018

Alcudiassa lomalla osa 2

Alcudia tarjosi kyllä lomallemme ihanteelliset kelit, ei ollut pakahduttavan kuuma, muttei kylmälään. Aurinkoa oli tarjolla joka ikisenä päivänä vaikka yhtenä päivänä taisi olla vähän pilviäkin taivalla. Shoppailijan paratiisi tuo Mallorca ei minun nähdäkseni ole, eikä juuri mitään sieltä tullut ostettuakaan. Ei juuri tuliaisiakaan! Siinä mielessä hyvä, kun en oikein krääsää tykkää ostellakaan..

Meillä kävikin niin, että kaksi poikaa oppi uimaan tuolla reissussa. Uimataito tosin ei ollut kotimaassakaan kaukana, mutta koska ei olla säännöllisesti uimaan päästy/käyty uimahallissa, se on ollut "pienestä" kiinni molemmilla. Nyt siis 4/5 lapsista osaa jo uida! Se oli mielestäni ihan paras juttu reissusta. Niin ja tietysti poikien ilo ja yhdessä tekemisen meininki.

Yöelämääkin saarelta löytyy. Meidän hotellissa oli joka ikinen ilta lapsiperheille sopivaa ohjelmaa. Ohjelma loppui onneksi aina 22-23 tuntumassa. Me ei kyllä oltu kuin ehkä kolmena iltana ohjelmaa seuraamassa, koska mentiin ajoissa nukkumaan. Akropatiaesitykset jäivät itselläni päällimmäisenä mieleen. Ja lasten ihanat showt lavalla. Hotellissa oli myös lapsiparkki (päivittäin), jota emme käyttäneet, erilaisia aktiviteetteja lapsille ja aikuisille esim. ohjattuja ilmaisia jumppia ja jalkapalloilua, ilmakiväärillä ampumista jne lapsille. Ohjaajat olivat aina ainakin yksi suomenkielinen paikalla. 

Vanhan kaupungin markkinoilla oli turistikrääsän lisäksi myynnissä paikallisia herkkuja ja esim lihamyyjä. 

Kokonaisuudessaan antaisin reissulle pisteet 9/10, yksi piste pois siitä ettei ruoka Mallorcalla ollut erityistä mielestäni (ehkä ei käyty oikeissa paikoissa..) ja että Lentomme viivästyi yli 2 tunnilla poistullessa. Lisäksi koin, että Mallorcalaiset eivät ole erityisen asiakaspalveluhenkisiä tai ystävällisiä turisteille.

Muuten paikka oli siisti, asiallinen, kohtuu hintainen (erityisesti ruoka edullista) ja aurinkoa piisasi. Välimatkat olivat lyhyitä, hotelli oli ihan luxus eikä sieltä puuttunut mitään ja lapsilla oli ainakin ihan TÖRKEÄN KIVA REISSU!



Ps. Seuraavaksi kuulemma lähdetään Ruotsiin reissuun. Koska hotellimme oli suorastaan kyllästetty ruotsalaisilla turisteilla. Koin, että elimme tuon viikon ajan "Solsidanissa". Sen verran vähän suomalaisturisteja nähtiin tuolla. =D


keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

Alcudiassa lomalla osa 1

Baleaarien saariryhmään kuuluva Mallorca ja siellä Alcudian ranta valikoitui poikien toiveesta meidän tämän kesän matkakohteeksi. Uutta ja ihmeellistä tässä kohteessa oli se, että lapset (siis neljä pienintä) pääsivät elämänsä ensimmäistä kertaa ulkomaille ja Espanjaan! Lentokoneruoka oli järkyttävän pahaa, onneksi lapsille oli kasviksia tarjolla.

Menolento oli aika hurja kokemus, ainakin minun mielestäni. Thomas Cookin kone olikin vaihdettu selvästi vanhempaan ja huonompaan kreikkalaiseen Olympic airin (tai joku vastaava) koneeseen, joka rämisi ja paukkui ja laskun aikana happimaskit tupsahtivat esiin, sen verran kova töyssy lopuksi saatiin kokea...

Matkakohteeseen päästyämme (ja sen jälkeen päivittäin) kävelimme (noin 400m) meren rantaan katsomaan, mille kilometrejä pitkä ranta näyttää ja tuntuu. Ranta oli mielestämme siisti, lähes roskaton ja kaikin puolin kiva ja asiallinen. Hiekka olikin unelmapehmeää, valkoista ja ranta oli todella pitkälle matala. Jopa uimisesta pitäville lapsille liiankin matala =) 

Alcudiassa meidät yllätti siisteys, siellähän oli lähes siistimpää esim. kaduilla ja rannalla mitä meillä täällä Suomessa on! Ruotsalaisturistit olivat "vallanneet" meidän hotellin, mutta siitäpä kerronkin toisessa postauksessani enemmän

Rannan hiekassa kierittiin ja pyörittiin sekä möyrittiin viikon aikana lähes joka päivä. Rannalla kävimme aina eväiden kanssa, lämmintä piisasi, ihan tarkkoja lukemia en nyt osaa sanoa mutta noin +30 tuntumassa pyörittiin useampana päivänä. Viimeisinä päivinä oli viileämpää noin+28-29 asteista. 

Kahteen kertaan kävimme myös vanhassa kaupungissa paikallisella bussikyydillä. Vanha kaupunki oli kaunis, sunnuntain markkinapäivänä ruuhkainen ja "krääsäinen" paikka mielestäni. Keskityimme reissulla lähinnä uimiseen, jätskin syöntiin ja aurinkoon, joten sinänsä nämä retkikohteet eivät olleetkaan fokuksenamme lapsikatraan kanssa..

Matkatarina jatkuu vielä..


sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Kestolannotukset kesäkukille

Meillä tänä kesänä erityisen upeina ovat olleet Pelargoniat. Ne on vaan niin pörheitä ja upeita! Ei olleet kyllä viime kesänä.. Pelargonia sinänsä tykkää olla ikkunalaudalla, eikä se säikähdä pienestä kuivuudestakaan. Pelargonioille ja muille kesäkukille..

..kuten näille miljoonakelloille, joita meillä on useita terassilla..

..olen tykännyt käyttää näitä kestolannoitekäpyjä. Nämä kävyt ovat käteviä, sillä kastelulannoitteet onnistun helposti saamaan "niskaani" kastellessani korkealla olleita amppeleita. Nämä lannotteet kun upottaa multaan, ei koko kesänä tarvitse huolehtia lannoituksista! Todella näppärää.

Käpyjä saa ostettua ihan Prismasta ja hyvin varustelluista puutarhaliikkeistä. Meillä VitaGrot ovat olleet käytössä jo useana vuotena juurikin näillä amppelikasveilla. 

Kukinta amppeleissa on ollut valtava, ihan joka vuosi. Jopa viime vuonna vaikka olikin viileämpi kesä.


Ps. VitaGro-lannoitekävyt ovat saatu blogiyhteistyönä.

maanantai 4. kesäkuuta 2018

Kevään tomaattikuulumiset!



Tänä keväänä ei voi lakata ihmettelemästä lämpimän määrää. Toukokuu oli ennätyksellisen lämmin, helteinen toukokuu. Tomaatit pääsivät hyvissä ajoin kasvihuoneeseen ja ovat jo alkaneet kypsyäkin siellä. Ajattelin tässä postauksessani esitellä muutaman tämän vuotisista tomaattilajikkeistani. Black berry -nimisen kirsikkatomaatin halusin laittaa kasvamaan tänä vuonna erikoisuutena. Tosin, mielestäni on haastavaa saada selvää, milloin nuo tomaatit ovat kypsiä. Tummia ne ovat jo pidempään olleet. Satoakin tuntuu tulevan hyvin. Pari kymmentä raakiletta on jo nyt ja kukkia tulee koko ajan.

'
Heartbreakerista minulla on jo viime vuodeltakin kokemus. Pidin sen mausta ja muodosta. Söpö sydämeen viittaava muoto ja väri! Tänä vuonna juurikin tämä lajike on yllättänyt runsaudellaan, sillä raakileita on todella paljon. Taimiakin on useampi.


Hyvin ovat jo kasvihuoneessa väriä pintaan ottaneetkin heartbreakerit.



Kolmas tämän postauksen tomaattilaji on IKISUOSIKKINI, maailman paras ja tuottoisin lajike; Sweet Million. Tämä on se lajike, joka sungoldin kanssa yhdessä näyttäisi joka vuosi myyvän itsenä loppuun jo hyvin varhain keväällä kaupoista. Sweet millionit eivät ehkä yhtä nopeasti itäneet tänä vuonna, jostain syystä kuin muut lajit, mutta hyvin itivät sitten kun se ihme tapahtui. Ja nämä kasvattavat tomaatit pitkiin terttuihin. Ja niitä on miljoonittain. Aina.

Tänä keväänä on saanut varkaita tomaatin taimista jo poistella paljon. Ja kasvihuone on jo toukokuun aikana "täyttynyt" kivasti, kun kasvit ovat kasvaneet niin kovaa vauhtia. Oikea tomaattivuosi taitaa olla tulossa.

Ps. Siemenet on saatu blogiyhteistyönä Schetelingiltä. =)