torstai 17. toukokuuta 2012

Pihajuttuja kyllästykseen asti..

Laitetaas vielä illan pihakuvatukset..


 Etupuolen leveä kivetysalue valmistui niin valmiiksi kuin se suinkaan on mahdollista tässä vaiheessa, jatkaa voi vasta kunnes pihan kulkuväylän kiveystä saadaan tehdyksi..
Oikealle puolelle kodarin ikkunan alle tulevalle alueelle saatiin hiekat, mutta mukuloita ei voitukaan asentaa ennen kun saadaan selvyys kävelyväylän kivetyksen lopullisesta kallistuksesta, kun siihen tulee pieni alamäki talolta autokatokselle päin..

 Ipanat pomppivat tramballa pari päivää taas, ensimmäinen tramboliinionnettomuuskin koettiin, kun Edvin painiottelun päätteeksi kaatui kädelleen. Nyt on käsi paketissa ja ootellaan huomista, saadaan rtg lausunto silloin..

 Helteisestä (+26) säästä huolimatta meidän pienin herra pukeutui Reiman kumppareihin, eipähän mennyt pihahiekat kenkiin ja olivat helppo pukea ja riisua..
 Kukkalaatikot on vielä asentamatta, olen jo viime kesän ihastellut yhden talon pihassa näitä "sydänlaatikoita" ja himoinnut niitä niin kovin, että oli pakko hankkia...
Siis just tän sydänjutun takia. Joku vähän tykkää sydämistä... ;)

1 kommentti:

  1. Hei

    Hyvää kivityötä ja ihania kuvia! Paranemista Edvinille.

    t.Katja Porvoon kupeesta

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa minua, kiitos!