keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Spontaania pihasuunnitelua.. ;)

 Meillä on talon takapuolella pieni, noin 40cm porrastus tehty, johon on siis kiviportaatkin hankittu jo tuohon takaoven kohdalle.. Tuota porrastusta on pähkäilty, että laitetaanko siihen ihan muuri vaiko väkerrelläänkö mukulakivistä joku juttu, kasveja mietin ihan kaikkein pidempään. Itseasiassa olisin halunnut ne navettakivet tuonne, mutta koska kyseinen kaivurikuski, jonka kautta ne olisivat tulleet, osoittautui epäluotettavaksi niin suunnitelmat muuttuivat.. Meille tulleiden täyttömaiden joukossa oli ihastuttavia, sopivan kokoisia pyöreähköjä kiviä, niin halusimme käyttää ne tuohon porrastuksen tekemiseen..Ja tässäpä niitä nyt on, tosin eivät vielä ihan ole lopullisessa asennossaan..
 Etupihalla ei oikein muuta voi tehdä ennen kun kivetykset on valmiit, kun levitellä tuota soraa. Kunhan sorat on saatu oikeaan korkeuteen, niin tärytellään nuo tulevat kivetysalueet kaikki yhdellä kertaa.. Autokatoksesta ja talolta tulee pieni viiste tuonne kadulle päin..
 Autokatoksen takana kulkee myös kivetysalue sinne varaston ovelle. Tuo multava täyttömaa tuolla alueella tulee olemaan lasten leikkipiha-aluetta..
Kiviröykkiötä. Keräilin eilen illalla noin pään kokoisia kiviä ja pienempiä tuolta täyttömaiden seasta. Tuossa oikealla näkyy muutama semmonen pikkusempi kivi. Niitä on tulossa noiden isompien väleihin. Kunhan saan ensin nuo isot ojennukseen.

Nyt ois vähä lapiohommia, täryttelyjä, asennushiekan roudaamista kottikärreillä, kivetysten tekemistä... Kasvien paikkojen merkkailua, pieni täyttöhomma vielä toisella puolen taloa (pari kuormaa), hiekkalasti pitäs saada takapihalle huvimajaa varten ja sitten ne pintamullat. =) Enää siis "muutama pikku juttu". =)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti ilahduttaa minua, kiitos!