torstai 28. marraskuuta 2013

Sohvaperunan vuodatus

Kuntoilulaitteet eivät ole olleet minun parhaita kavereitani, tunnustaudun sohvaperunaksi. Olen kyllä joskus ollut aktiivinen liikkuja ja harrastanut paljonkin erilaisia juttuja. Nyt voin sanoa, että elämäntilanne, oman ajan puute ja laiskuus on vienyt kuntoilun suhteen voiton. Koiran kanssa lenkkeily on minun kuntoilumuotoni. Ehkä sitten joskus taas kun lapset ovat riittävän isoja, on aikaa ihan sille omalle navallekin.
Kylläpäs keksin hyviä "tekosyitä" taas yhden kappaleen verran tuohon ylös.
Kaikki meistä tietää, että pienikin parannus arjessa on hyvästä, niin ruokavaliossa kuin liikuntatavoissa. Apuna tähän muutokseen olen päättänyt käyttää Selätintä. Jatkossa kodin askareiden lomassa, lempparisarjaa telkkarissa katsellessani tai vaikka lasten kanssa muuten vaan aion järjestää pieniä tuokioita tuon kuntoiluvälineen seurassa. Se ei voi olla mahdoton tehtävä.
Sitä paitsi: Selätin mahtuu hienosti sohvan alle, kodinhoitohuoneen pöydän alle tai vaikkapa sängyn alle ja sieltä se on helppo nappasta esiin.
Kuntoiluhetken aluksi täytyy muistaa juoda aina lasillinen vettä. Vesilasillinen ei ole pahitteeksi muutenkaan, pitkin päivää pitäisi muistaa juoda riittävästi.
Aika moni juo aivan liian vähän. Veden avulla aineenvaihduntakin toimii paremmin.
Viisi minuuttia aamuin illoin, monipuoliseksi osoittautuneen kuntoilulaitteen, Selättimen avulla on nyt tavoitteeni. Yhteistyössä Selättimen kanssa toteutan tämän kuntoiluprojektini. Kaverina tässä minulla on perheemme murkkuikäinen, joka itseasiassa alkujaan Selättimen minulle esitteli. =)

Tässä muuten oiva joululahjaidea, ehkäpä tämän joulun hittikin! -Olisiko tässä lahjasi anopille, aviopuolisolle tai kaverille?

Selättimen voit ostaa mm. www.selätin.fi sivustolta, samaiselta sivulta löydät myös muuta tietoa selättimestä.

Ps. Meillä on testattu selätintä nyt pari viikkoa!

2 kommenttia:

  1. Tunnustaudun myös erittäin laiskaksi kuntoilijaksi... ei vaan nappaa, niin ei nappaa... ja johtuu se juurikin myös ajanpuutteesta pienten lasten vuoksi, mutta koiran kanssa lenkkeilystä (onneksi) tykkään. :)

    Vähän aiheesta ohi; mistä tai mitä tuo ihana pallotapetti on? Olen niin pallofriikki. :)

    VastaaPoista
  2. Moikka, tapetit on muutes Sandbergin mallistosta! En osaa sanoa vieläkö sitä on saataviilla missään.. =) Terveisin, toinen pallohullu

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa minua, kiitos!