lauantai 14. helmikuuta 2015

Ihanaa ystävänpäivää!

Nyt seuraa hieman tavanomaisesta poikkeava ystävänpäiväpostaus. Ensin haluan tietenkin toivoa blogini seuraajille todella ihanaa ystävänpäivää! 
Minulla on aina ollut tapana muistaa ystäviäni ystävänpäivänä jollain tapaa. Kukkakimpulla, kortilla tai pienellä lahjalla. Eikai ystävistään koskaan voi olla liian kiitollinen? Jos ei muuta niin olen pyrkinyt tekemään selväksi ystävilleni sen, että välitän heistä. Toivon, että viesti on mennyt perille. 



Kuitenkin on yksi ihan ylitse muiden.
En todellakaan ole harrastanut julkisia "rakkauden tunnustuksia" tai ei ole ollut tarvetta tuoda esim. facebookin kautta esille sitä, millainen aarre minun elämässäni on. 
Meillä on oman puolison kanssa aivan mahtava parisuhde. Se on ollut sitä jo pian 10 vuoden ajan. Ja se, mitä moinen johtuu on kyllä vähintäänkin 50% siitä, että hän on aivan mahtava ihminen. Niin hyvä, niin kiltti ja niin huomaavainen. En tiedä ketään toista, kuka olisi samanmoinen.

Mieheni on tuonut elämääni niin paljon, että en voi sanoilla kuvata sitä kiitollisuuden ja onnen määrää, jonka hänen kanssaan eläessä olen saanut tuntea. 

Kaiken lisäksi hän on aina sopeutunut minun elämäni myllerryksiin. Kulkenut mukana ja elänyt myötä. Isot surut ja menetykset, ja myö ilot ollaan saatu jakaa. Jotain elämää suurempia mutkiakin välillä. Onneksi meidän suhteeseemme ei ole mikään eikä kukaan koskaan tullut millään tapaa sekoittamaan asioita, me ollaan aina oltu me. Yhteisine unelmoinemme. Muista asioista huolimatta.

Peruspositiivisena ja iloisena ihmisenä, ihan varmasti olen aina hymyilevä, mutta se joka pinnan alle näkee, on juuri se joka on ihan lähimpänä. 
Oikeat ystävät tietävä, mitä olen läpi käynyt ja mitä taakkaa sydämelläni kantanut.
Ripauksina ja isompina annoksina. Milloin mitenkin. 
Heitä ja omaa puolisoani haluan kiittää,
ihan kaikesta!

Ystävyys on juuri sitä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti ilahduttaa minua, kiitos!