tiistai 10. helmikuuta 2015

Kompostoidaanko teillä?

Biojäte on sellainen asia, mihin jokainen on tavalla tai toisella törmännyt. Kaikilla meillä on omat ajatuksensa ja Kunnilla omat sääntönsä siitä, miten biojätettä tulisi käsitellä. Meilläkin oli joskus aikoinaan naapureiden kanssa yhteinen biojäteastia, jonka paikallinen jätteenkuljetusliike sitten kuljetti pois joka toinen viikko. Joskus yritin selvitellä, mitä tuolle jätteelle tapahtuu ja aikanaan sainkin vastauksekseni sen, että tuo jäte poltetaan?! Eikai? Minä en tällä hetkellä tiedä, mitä tuolle jätteelle tapahtuu tässä kunnassa, eikä minua oikeastaan edes kiinnosta. Minusta on aika järjetöntä touhua omakotitalossa, että lähetetään biojätteet jonnekin kauas pois ison auton kuljettamana. Johan tuon auton käyttäminen kuluttaa luontoa omalta osaltaan aikalailla. Miksipä ei voisi kompostoida? Meillä oli edellisessäkin kodissa biolanin kompostori, eihän se todellakaan NELJÄLLE naapuriperheelle riittänyt, joten sen käyttö oli aika minimaalista. Lisäksi meillä oli puutarhakomposti, joka toisaalta toimi ihan huippuhyvin. 

Nykyiseen kotiimme halusimme ehdottomasti kompostorin ja se on ollut kyllä ihan huippu. Ja tämmöinen Biolanin pikakompostori on vieläpä nopea toiminnassaan ja toimii ympärivuoden oikein käytettynä. 

Se mitä tuo kompostointi meille antaa, on kompostimultaa. (sen käyttötarkoituksiin kannattaa erikseen perehtyä, ettei esim. polta lempikasviaan liian tujulla kompostilla)
Ja sen kompostimullan lisäksi se antaa hyvän mielen siitä, että tämä on taas kestävän kehityksen edistämistä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti ilahduttaa minua, kiitos!