Näin kevään aikana aika moni perhe miettii rakentamista, kun on taas monilla ihmisillä rakentaminen kovaa vauhtia meneillään. Minultakin on useampi tuttavaperhe tullut kyselemään ja puhumaan rakentamisaiheesta. Enkä aina oikein osaa vastata mitään järkevää. Yleispätevää vastausta minulla ei ole siihen kysymykseen, selviääkö siitä rakentamisesta miten ja onko se ihan kamalan rankkaa. Sehän riippuu niin monesta eri tekijästä.
Ensinäänkin voin sanoa, että mikäli perheellä on tukiverkosto olemassa, lastenhoitoapua tai he ovat lapsettomia, tilanne on aivan eri kuin jos kaikki sukulaiset ja ihmiset jotka haluaisivat ja voisivat kenties auttaa asuu kaukana.
Toisekseen mitä kukakin rakentamisena pitää. Jollekin rakentamista on se, kun ammattimiehet paukuttaa talon kasaan ja lähes tulkoon kaikki tulee tosiaan jonkun muun tekemänä, ehkä itse valitset materiaalit, ostelet jotain ja sisustat, osallistut muutamaan talon rakentamisvaiheeseen. Se on joillekin rakentamista ja ei siinä mitä. Jos on rahaa ja kokee sen hyväksi ratkaisuksi, niin hieno homma. =) Toiselle rakentaminen on sitten taas sitä, että paukutellaan itse muutaman vuoden aikana koko talo, pitkästä tavarasta laatotuksia myöden itse valmiiksi, tai vaikkapa talopaketista joka on johonkin tiettyyn vaiheeseen asti kasattu sinne tontille. Siinä tilanteessa aikatauluasiat todellakin kannattaa miettiä ja henkisesti varautua suuriinkin muutoksiin tai siihen, että projekti venyy iäisyyteen saakka. =P Se mitä se rakentamien kellekin on on tosiaan aika eri juttu, jokainen projekti, jokainen perhe ja sen voimavarat ja osaamiset ja pystymiset sekä rahatilanne vaikuttaa kaikkeen. Väitänpä, että meillä ollaan melko kunnianhimoisia ja halutaan tehdä asioiden eteen aika paljonkin työtä.
Rakentamisessa on niiin paljon muuttujia, että tosiaan on vaikea kenenkään muun tilanteesta tietää. Että kannattaako alkaa rakentamaan. Selviytyvätkö he sen projeksinsa yli.
Ja kun se rakentamisaika, siihen liittyy muutakin. Koko elämän pitäisi pyöriä siinä myös. Työelämä, perhe-elämä, sosiaaliset suhteet, sairastelut, ihan kaikki. Se ei ole vain se rakentaminen siinä.
Meille tämä rakentaminen on ikuisuusprojekti, niinkuin joskus täällä kirjoittelinkin blogin alkutaipaleella. Ja voin kertoa, että ei se ole ollut vain rakentamista. Rakentamisväsymykseenkin käytettiin paljon aikaa tuossa välillä, kyllähän sen ymmärtää jos töiden ja useamman lapsen sekä elämän pyörittämisen lisäksi rakentaa, että se alkaa maistumaan puulta jossain vaiheessa. Yhden talven yli meillä mentiin niin, että suurinpiirtein yksi vessapaperirullateline saatiin seinään. =)
En kamalan henkilökohtaisia asioita ole täällä yleensä puhunut, enkä kenellekään muutenkaan.
Olen aika hyvin pystynyt järjestelemään asioita niin, että olen ollut töistä poissa "rakentamisen" vuoksi. Se on ollut ihan huippua, se on auttanut paljon, ja olen saanut olla tekemässä omin käsin asioita, minulle on tärkeää että tiedän tehneeni itse. Nautin niin paljon siitä, että oman käden jälki näkyy ja että saan nähdä sen työni lopputuloksen heti. Kaikillehan ei ole mahdollista olla töistä poissa. Niin ja sen lisäksi, että olen ollut töistä poissa, on pojat tietysti olleet kotona kanssani, nekin ovat omalla olemassa olollaan värittäneet tätä rakentamisen iloa. ;)
Rakentamisen alkuaikoina menetin hyvän ystäväni. Surin sitä aika paljon. Voin sanoa, että ei yhtään helpottanut, että toinenkin läheinen ihminen poistui keskuudestamme, tosin hän kuoli melko yllättäin. Surua surun perään. Kaverini aviomiehen kuolema pysäytti myös, sekin tuli samaan syssyyn. Minullahan on taustalla oman aviopuolison kuolema 10 vuotta sitten, joten hänen tukena olisin halunnut olla enemmänkin. Suru söi kyllä osan siitä elämän ilosta minkä rakentaminen toi ja jätti tietynlaisen muiston rakennusaikaankin.
Nyt meillä asutaan täällä kodissa, heinäkuussa toinen vuosi tulee täyteen. Asioita on edelleen tekemättä ja paljon. Yksi mies ja yksi nainen talossa, ei mahdottomiin pysty. Joskus tuntuu, että miten ollaankaan selvitty edes tänne asti. Välillä aistin taas väsymystä puolisossa ja yritän häntä piristää. Onneksi olen itse luonteeltani yltiöpositiivinen ja jaksan aina vain uskoa siihen hyvään. Kaikessa ja kaikissa tilanteissa. Saatan kyllä joskus olla _hieman_ rasittavakin kun vaadin/kannustan tekemään asioita.. =P Luonteet, ihmisten piirteet ja ominaisuudet, parisuhteen tila kaikki vaikuttaa siihen, miten siitä rakentamisesta selviytyy. Voin kertoa, että jos ei hyvin mene, niin ei varmasti tule menemään rakentamisaikana tai sen jälkeenkään. Mikäli itse teette paljon, jää aikaa kaikelle muulle elämälle tosi vähän. Sosiaaliselle elämälle, perhe-elämälle, parisuhteelle. Meidän tapauksessa sinänsä rakentaminen ei parisuhteeseen ole vaikuttanut, ei meillä muutenkaan juurikaan omaa, yhteistä aikaa koskaan ole ollut. Ei olla edes koskaan käyty yhdessä esim. elokuvissa. Ei ikinä.
Sitten tulee niitä henkilökohtaisia tilanteita. Ólen seuraillut irtisanomisia (joita on aika paljon!), sitä että toinen "luovuttaa" kesken rakentamisen, terveys pettää tai vaikkapa budjetti ylityy huomattavasti. Kaikki on mahdollista. Kukaan ei voi tietää mitä käy, ihan kaikkeen ei voi, eikä pysty varautumaan. Elämä on sellaista. Ja toisaalta ihana että on. Minun oma ongelmani on surujen ja suurten menetysten lisäksi ollut sekundäärisen lapsettomuuden tuomat hormoonihoidot, joita 11 kk läpi kävin ja jotka vaikuttivat kyllä ihan kaikkeen. Kaikki ne pettymykset ja surutyö sen prosessin aikana kyllä veivät mielialaani matalaksi, vaikka ilomielinen ihminen olenkin. Koskaan ennen en ollut niin paljon ollut huonolla tuulella kuin tuon prosessin aikana. Eikä tilannetta helpottanut yhtään yli 2 vuotta kestänyt työpaikkakiusaaminen jossa minä olin se uhri. Henkisesti aika kova paikka, pitkäaikainen stressaava tilanne. Mutta, ei tosiaan rakentaja ei voi näihin ennakkoon varautua. Elämä on niin ennalta arvaamatonta.
Se mitä tahdon sanoa, jos mietitte rakentamista, niin miettikää omaa persoonaa, parisuhdetta, sitkeyttä ja sisukkuuttanne, varautukaa pahimpaan, älkää olettako mitään ja olkaa valmiita luopumaan asioista. Toisaalta älkää antako elämän kaatua yhteen rakentamiseen, tai sen aikana tapahtuviin asioihin. Pahin vaihe ei välttämättä ole ohi kun uuteen kotiin muutetaan, jollain se on toisilla ei. =) Ei ole yhtä pitävää vastausta siihen, kannattaako alkaa rakentamaan ja onko se ihan äärimmäisen rankkaa. Se on ihan miten sen ajattelee.
Meillä on nyt unelmiemme talo. Koti. Talo tosin ei ole vielä valmis, mutta kyllä tämä jo kodilta tuntuu. Keskeneräiset asiat ärsyttää ja välillä ei. Aikaa saisi projektiin menemään edelleenkin enemmän kuin vuorokaudessa on tunteja. En todellakaan pane pahaksi jos joku haluaa jossain auttaa tavalla tai toisella. Ylpeä olen siitä, että ollaan hengissä selvitty ja yhtenä tiiminä tänne saakka. Ja tietysti siitä, että projektista on tullut "harrastus".
Olen saanut myös uusia ystäviä, kaiken kaaoksen keskellä. Ja tällä hetkellä tuntuu, että minulla alkaa olla pitkästä aikaa "sosiaalinen nälkä". Myös muutama entinen ystävä on pysynyt matkassa mukana ja tärkein ystäväni on aina ollut rinnallani. Yhdetkin lähisukulaiset ovat tehneet "katoamistempun" elämästämme, eivät edes vauvaa ole tulleet uuteen kotiin katsomaan. Kaikenlaista siis voi rakennusaikana sattua.
Niin siis vauvakin saatiin. Liekkö sitten joku ylempi taho päättänyt milloin on vauvalle oikea aika. Kiitos siitä jos näin on. Kaipa se rakentamisstressikin on voinut vaikuttaa tuohon. Tai sitten olen vain niin vanha saamaan lisää lapsia.
Oma terveyteni on myös välillä mietityttänyt. Siitä olen täälläkin joskus maininnut. Nyt on neurologille lähetettä laitettu ja selvitellään minun ongelmia.
Kaiken tämän projektin aikana omasta itsestään huolehtiminen on todellakin ollut melko toissijainen asia, edes "mummojumppaan" en ole selviytynyt saatika lääkäreille/hammaslääkäriin jne jne.. Pääasia, että lasten asiat on saanut hoideltua. Nyt sitten paikkaillaan niitä asioita. Muunmuassa hammaspuolella jättimäinen projekti käynnissä, kipuunkin kun tuntuu "tottuvan". =/
Mutta siis näin meillä. Jollain toisella asiat menee muitta mutkitta ja asiat on yksinkertaisia ja helppoja. Meillä ollaan "totuttu" menemään vaikeimman kautta voittoon. Ja toivon kovasti, että te tulevat rakentajat mietitte asiat loppuun saakka ennen kun alatte projektia eteenpäin viemään! =)
Onnea matkaan!
Ps. Jos ei nykyinen koti olisi niin rakas / kesken / ihana, niin kyllä varmaan jo rakentaisimme seuraavaa ;) Ehkä joskus vielä.. ;)
