keskiviikko 18. elokuuta 2010

Antipatiat tai mitä ne oli

Voisin tänne purkaa taas ajatuksiani.

1. Keljuttaa vähän kun maansiirtoliike tai joku siellä kupeksii. Soitinpa taas vaihteeksi sinne ja kyselin, mikä mättää, missä aikataulussa mennään. Koska tontilla ei ole heinäkuun alkupuolen jälkeen tapahtunut mitään. Jännityksellä odotan, että tapahtuuko nyt.

2. Ärsyttää pari "kaveria" jotka tuntuvat saaneen mielenterveysongelmia tai _jotain_ meidän rakentamisen vuoksi. Muunmuassa eräs puhuu selän takana uskomatonta soopaa ja kuulemma "säälii meitä kun emme tiedä rakentamisessa mistään mitään", eikä meidän rakentamisesta hänen mukaansa tunnu tulevan yhtikäs mitään. Aikataulutkin pielessä ja ihan kaikki: Takkavalinnoista lähtien. ;) Noh, hyvähän se jos joku muu tietää paremmin kuin me itse. -> Rakentamisaikana kannattanee olla mahdollisimman hiljaa ja kertomatta mistään mitään kellekään ulkopuoliselle ihmiselle, niin mystisesti kun vain ikinä mahdollista. Tosin ei me kyllä kamalasti olla asioista puhuttukaan "kaikille".

3. Hymyilyttää Kannustalon hyvä palvelu ja kaikki siellä. Nyt olen tyytyväinen. Toivottavasti saamme myös muilta talotoimittajilta tarjouksia tulevaisuudessa, heikolle näyttää.. Herralatalolta kyselee vaan budjettia (mitä se muuten sinne edes kuuluu), Teritalot eivät ota yhteyttä lupauksistaan huolimatta ja Mittavakotikín hiljeni saatuaan talon pohjapiirrokset.. Mutta, eiköhän me jonkunlainen tönö aikaiseksi saada joka tapauksessa! =)

4. Vastaavamestarimme on huippu. Ja seuraavaksi pyydämmekin hänen neuvojaan tarjouskyselyissä ja maansiirtoliikkeen kanssa toimimisessa. =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti ilahduttaa minua, kiitos!