torstai 21. toukokuuta 2015

I-hahaa, iha-haa!

 Meillä aina välillä tarjoutuu mahdollisuus mennä heppailemaan poikien kanssa. Vanhin poikahan kävi ratsastustunneilla alakouluikäisenä, ja toiseksi vanhinkin muutamia kertoja. Tuo heppailu ei jäänyt meille aktiiviseksi harrasteeksi, mutta näin satunnaisesti käydään tapaamassa ystävääni ja hänenelle rakkaita polleja.
 Alvin ratsasti ekaa kertaa elämässään noin 1 vuotiaana, nyt 2 vuotiaana hän on ihan hulluna hevosiin. Laulaa sitä heppalaulua kotona sitten muutaman päivän tuon heppailun jälkeen. Sen verran suuren vaikutuksen nuo isot, sympaattiset eläimet häneen tekevät.
Itse olen lapsuudessani aika paljon hevostellut, nyt aikuisena en enää. Maalaistyttönä ei nuo hevosjutut tai muutkaan eläimet ole kovin "vieraita". Jostain syystä esim. lehmistä tykkään tosi paljon.

Minulta kysyttiin, että eikö meidän lapset oireile eläimistä. Niin ei ole oireilleet, siis kukaan heistä ei tiettävästi ole millekään eläimelle onneksi allergisia! Tuolla talleilla ja navetoissa, ylipäätään eläinten kanssa touhutessa myös vastustuskyky kasvaa ja se on kauhean hyvä asia myös allergioiden kannalta.

Liekkö sattumaa vaiko meidän koirasta johtuvaa, mutta perheemme pienimmän allergiatkin ovat olleet lievemmät/vähäisemmin niitä kun meillä on tosiaan tuo koira otettu hänen odotusaikanaan. Tutkimusten mukaanhan lemmikit vähentävät/lieventävät allergioita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti ilahduttaa minua, kiitos!