perjantai 22. toukokuuta 2015

Opiskelevan kotiäidin ajatelmia

Tähän väliin pieni pilkahdus opinnoistani. Olen siis viimesyksynä aloittanut opiskella, lähinnä etäopintoina/monimuoto-opintoina niin, että lapsilla on mahdollisuus olla vielä kotihoidossa. Perheen pienimmäisen päiväuniaika menee kyllä aina melko tehokkaasti opiskellessa ja yöstä revitään tunteja myös lukemiseen. Tällä viikolla meillä oli minulle (ja varmasti monelle muullekin) mahdottoman haastava tentti tilastollisista tutkimusmenetelmistä ja muutama yö on mennyt ihan muutaman tunnin yöunilla sen vuoksi.

Ensimmäinen virallinen kouluvuosi on tänään päättynyt, suurin osa kanssani samaan aloittaneista on jäänyt kesälomille opinnoistaan, itselläni tämä kesä menee tiiviisti opintojen parissa. Muutamia sellaisia projekteja ja päättötyö on tehtävä tämän kesän ja tulevan syksyn nimissä.

Joskus on tilanteita kun on ollut mahdoton järjestää miehelle työt niin, että hän tulisi hoitamaan lapsia pakollisten koulumenojeni vuoksi, sellaisina päivinä meillä on kaksi kertaa ollut ulkopuolinen henkilö kotona auttamassa, mutta mahdollisuuksien mukaan olen kuljettanut kahta pienimmäistä myös mukana kampuksella. Tällä viikolla kävimme ruokailemassa siellä pienten poikasten kanssa, sain vähän helpotusta samalla ruoanlaittorumaankin.

Tämän kevään ajan minulla on ollut mielessä se, että ehkä vuoden päästä valmistun ja sitten pitäisi miettiä, mitä seuraavaksi. (valmistuminen saattaa olla myös vuoden vaihteen jälkeen). Tohtori-opinnot olisi se seuraava pykälä. Käytännön toteutusta mietin, ja yritän puntaroida olisko minusta vielä siihenkin? ;)

Mukavaa viikonloppua teille! -Minä yritän nukkua ne muutaman yön yöunivajeet viikonlopun aikana pois, kaivaa uuden kukkaistutuspaikan ja katsellaan ensiviikolla sitten taas saisinko uusia ihania blogipostauksia kirjoiteltua! Tämän viikonlopun "lomailen".

Ps. Opiskelu on voimavara ja todella ihanaa! Suosittelen sitä sydämestäni kaikille, jotka miettivät vähänkin, että pitäisikö...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti ilahduttaa minua, kiitos!