lauantai 30. toukokuuta 2015

Kasvihuoneen kuulumisia

 Tänä vuonna olen ollut melko arka kasvihuoneeseen laittaja. Minä kun en lämmitintä halua sinne laittaa, niin kasveista suurin osa on saanut/joutunut olemaan ihan täällä kotona sisällä. Lämpiminä päivinä olen vienyt aina pienen osan kasveista kerrallaan ulos hetkeksi. Valokylpyyn ja karkaistumaan ulkoilmalle.
 Tänä vuonna opettajat saavat meiltä itsekasvatettuja taimia koulun päättäjäisissä lahjaksi. Erilaisia chilejä ja tomaatteja meinasin laitella paketteihin.
 Sen verran olen kasvihuonessa uskaltanut jo käyttää, että muutamia taimia siellä on ollut reilun kuukauden ajan. Alkuun ottivat selvästi siipeensä, vaikka tuplaharsojen alla siellä majailivatkin, mutta nyt alkaa näyttää jo ihan hyvälle ja kasvit ovat selvästi voimaantuneet kokemastaan kylmästä.
 Jopa kasvihuoneen sisällä olleissa kirsikkatomaateissa on nuppuja alkanut tulemaan.
 Kyllä näistä vielä hyvät taimet tulee, kunhan lämmintä alkaa olla enemmän ja tuen ne kasvihuoneen katosta roikkumaan kauniimmin.
Ja heti kun nuo harsoviritykset voi poistella ympäriltä. =) Sisällä olevat tomaatit onkin osittain jo raakileilla, ja pikkusia chili-vauvoja on jo jonkun verran tuloillaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti ilahduttaa minua, kiitos!