perjantai 6. kesäkuuta 2014

Vilautan teille aarteitani

 Alppiruusut alkavat kukkia. Ensimmäisenä minulla kukkii tämä pinkki alppiruusu ja se on aika ihana. Seuraavaksi kukkii vaaleanpunainen, joka on oikein herkän näköinen ja viimeinen alppiruusu joka kukkii on valkoinen.
 Rhodo-alueeni on vielä pieni, mutta ajan myötä, kunhan saan muutaman muun asian valmiiksi alueen ympäristöstä, se tulee laajenemaan melko suureksikin. Alppiruusut on ihania, atsaleojakin ehkä joskus laittelen.

 Meillä tuo pihaprojekti on IIISO juttu vielä. Suunnitteella on tuonne takapihalle pihatalo, jolle pohja on jo valmiina. Toinen rakennelma, johon alla olevat ikkunat liittyvät, on myös suuri unelmani:

Maalaisromanttiseen tyyliin toteutettu pieni kasvihuone pikkuisine ikkunaruutuineen. Vieläpä alkaa näyttää sille, että saadaan se kierrätysmateriaaleista tehtyä, mikäs sen mukavempaa!  Saatiin nuo ikkunat eräästä rivitalon remontista, roskalavalta pelastettua. Onhan siinä vielä duunailtavaa, ennen kun kasvihuone on pystyssä. Olisi suoranainen ihme, jos se olisi ensi kesänä, realistisempi ajatus on, että 2016 vuonna tuo kasvihuone voisi olla tekeillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti ilahduttaa minua, kiitos!