sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Repullinen eväitä pihanrakentajalle ensikesään

 Kevätmessuilla käytiin koko perheen voimin perjantaina. Oltiin siellä koko päivä reissunpäällä, yhdistetty shoppailu-miehen työreissu-sukulointi ja kevätmessu-päivä. Eli ei ihan helpoimman kaavan mukaan tällä lapsilaumalla mentykään. Mutta oli oikein antoisa reissu!
 Kevätmessuille menin Biolanin kutsumana, meillähän on pitkä blogiyhteistyöhistoria takana, mutta samalla tapasin myös Robert Boshin edustajaa, jolla oli omia vinkkejä meidänkin kodin rakentamisen ja pihanlaittamisen projekteihin, niistä luultavasti kuulette myöhemmin lisää. ;) -Ihanaa saada kasvot yhteistyökumppaneille ja toisille bloggareillekin!
 Biolanin edustajien ja muiden bloggareiden kanssa istutimme ihanan tuoksuisia yrttejä Biolanin ilo-altakasteluruukkuihin (jospa tämäkin poropeukalo onnistuisi pitämään yrttejä elossa noiden avulla!) ja keskustelimme tämän aikakauden trendeistä pihamaalla. Lisäksi saimme hyvin tietoa lannoitusasioista! Ja juurikin nuo lannoitusjutut on olleet ainakin itselleni todella tärkeitä juttuja. Biolanin lannoitusaineista postailen myöhemmin teille lisää: Huippu hauskat pitkävaikutteiset lannoitepanokset sain kevään lannoituspuuhiini kokeiltavaksi!

 Hyvänen aika miten ihanasti yrtit tuovat väriä tuonne keittiöön ja ILOA! Ihan niin kun Biolanin Ilo-ruukkusarja nimellään lupaakin.
 (Purkeissa: Sitruunamelissa ja Minttu, vasemmalla reunassa näkyy jo rukiista Biolanin taimimullassa kasvamassa oleva rairuoho).

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Toisen romu on toisen aarre

 Joskus on kiva käydä koluamassa vanhoja tavaroita. Niissä voi löytyä oikeita aarteita! Nämä hopealusikat odottivat minua eräässä paikallisessa wanhojen tavaroiden myymälässä. Aion niistä tehdä tauluja ja haaveilen saavani niitä vielä lisääkin.
 Wanhoja ikkunan pokia minulla on poikien ukkilasta eli oman isäni kotitilalta tuotuna, mutta nyt löytyi vielä sopivampi poka valokuvan kehykseksi. Pesua vaille valmis.

Myös vanhoja ovia olen yrittänyt metsästää erästä isompaa projektia varten, nyt löytyi jo melko kivat. Hintaa vaan oli vielä aika suolaisesti 160 euroa ilman oven karmeja. Mietinnässä on, otetaanko nämä vai jäädäänkö vielä odottamaan. Tyylillisesti olisi juuri minun makuisen näköiset ovet.

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Maajussin rairuohot

Saatiiin viime viikolla tutulta maajussilta rukiin ja ohran jyviä ja laitettiin niitä sitten heti perjantaina taimimultaan itämään. Sunnuntaina oli jo itäneet sen ensimmäisen erän rukiin jyvät. Sunnuntaina tehtiin ISOT ämpärit pääsiäisruohoa, jokainen lapsi pääsi osallistumaan sen kylvöön. 

MUISTAKAAHAN laittaa, vaikka nopeastihan nuo kasvaa että vielä kerkiää hyvinkin.

torstai 3. huhtikuuta 2014

Elämän käännekohtia ja pohdintoja

Joskus on niitä ovia suljettava, avatakseen uusia. Olen kertonut blogin seuraajille, kun pitkäaikainen melkein 11 vuoden työsuhteeni tässä talvella päättyi, tarkalleen ottaen tammikuun loppupuolella oli irtisanomispäivä koko työporukalla tuotannollisista- ja taloudellisista syistä. Tuon pitkäaikaisen työsuhteen loppumisen myötä minulle on avautunut mahdollisuus miettiä mitä haluan isona tehdä. Ensinäänkin olen ajatelmissani tullut siihen tulokseen, että eikai sitä aivan täysin voi koskaan tietää. Ja mihin tämä elämä nyt viekään.

Ollaan kuitenkin tämän kevään aikana kuljettu siihen pisteeseen, että olen laittanut hakemuksia opiskeluihin ja jopa muutamaan työpaikkaankin olen avoimen työhakemuksen laittanut. Työkuvioista en uskalla enempää täällä julkisesti huudella. Opiskeluhaaveista voin kertoa, koska niiden suhteen ei ole mitään asioita joita en voisi julkisesti puhella ;)

En ollut koskaan aiemmin käynyt Te-toimistossa ja olen saanut koko elämäni olla onnellisessa asemassa: Olenhan ollut erilaisissa työpaikoissa jo yläasteikäisestä alkaen. Eka työpaikka oli mansikkamaalla, pari kesää siellä oltiinkin mansikan poimijoina kavereiden ja silloisen poikaystävän kanssa. Mansikan poiminnan jälkeen lukiossa pääsin leipomo/kahvilatyöhön, jossa olinkin koko lukio ajan, kesäisin ja opiskelujen ohessa. Lukion jälkeen ammattikorkeakoulussa opiskellessani sain tehdä keikkatöitä ja kesätöitä kavereiden hoitokodissa ohjaajana ja 1,5v ajan opiskeluaikoina olin myös CM:ssä myyjän tehtävissä. Opintojen päätyttyä meninkin ensin sairaalalle töihin ja melko pian minut pyydettiin tuohon pitkään jatkuneeseen työsuhteeseen. Tuon työn ohessa olen tehnyt myös keikkatöitä sairaalaan. Olen siis hyvin työteliäs saanut aina olla. Minulla on aina ollut yksi tai kaksi työpaikkaa yhtäaikaa.Tuntuukn todella oudolle olla ilman mitään työhön liittyvää velvoitetta.
Te-toimistossa käytiin läpi ajatuksiani ammatinvalintapsykologin kanssa, sainpa jopa kotitehtäviä mietittäväkseni millaisen työn haluaisin ja mitä en missään nimessä.. Ihan hienoa, sillä tällaisia asioita ei välttämättä noin syvällisesti muuten tulisi käytyä läpi.

Tuntien mietintöjen ja ammatinvalintapsykologin kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen tulimme lopputulokseen, että minun täytyy hakea opiskelemaan. Ja mikä parasta: Nyt keväällähän juuri on se aika kun kouluihin haetaan.

Hain tammikuussa TAOKK:iin ja JAMOKK:iin opekorkeakouluihin ja niistä on tulokset piakkoin tulossakin (14.4). Epäilenpä, että en tule valituksi, mutta en ihan täysin pyyhettä kehään halua heittää ennen kun nään. Toisaalta hienoa, että olen saanut tuon hakuprosessin suoritettua. kokemus sekin.

Nyt maaliskuussa oli kevään yhteishaku ja haku yliopistohin. Minulta lähti hakemukset Jyväskylän yliopistoon ykkösenä, kakkosena Joensuuhun ja Kuopioon. Jyväskylään ja Joensuuhun hain psykologiaa opiskelemaan ja Kuopioon terveystieteelliseen tiedekuntaan hoitotieteitä opiskelemaan.  Tarkoituksella hain vähän erilaisiin paikkoihin, psykologian opiskelijaksi on vaan niin hitsin vaikea päästä, että epäilen etten tule pääsemään ainakaan tänä vuonna. Jyväskylän pääsykoekirjana on tilastomatematiikka ja jos totta puhutaan, nään melkein painajaisia noista matikan kaavoista ja epäilen, että haaveet ja ideat Jyväskylään muuttamisesta voimme haudata ensialkuun. Pääsykokeita odottelen nyt toukokuussa ja ainakin kolmeen pääsykokeeseen meinasin osallistua noista yliopiston pääsykokeista. Lukemista siis riittää. ;) Jos ei muuta niin saanpahan pääsykokeista kokemuksen.

Ammattikorkeakouluissa on myös mahdollista opiskella tämän sairaanhoitaja AMK tutkinnon jatkeeksi YLEMPI AMK-tutkinto, johon olen terveydenedistämisen "linjalle" laittanut hakemuksen. Laitoinpa myös kokeeksi ihan uusiin tutkintoihinkin hakemuksen, tosin epäilen että vaikka opiskelupaikan saisin en lähtisi niihin kuitenkaan.

Tänään alkoi erillishaku ja haku maisteriopintoihin, joihin olen myös hakukelpoinen ja nyt kun kerran tulta päin mennään, niin olenpa hakemassa tuossakin haussa. Eikö se niin ole, että pitää laittaa täkyjä mahdollisimman monta, että edes jostain tärppäisi.. ;)

Se onkin sitten tämä asia kovasti pinnalla meillä tänä keväänä. Ja aikaahan se ottaa ja resursseja koko perheeltä. UNELMIA kohti ollaan menossa ja kun unelmatyöpaikkaani mietin, on sen eteen tehtävä työtä. Niin harvassa on juuri sellaiset sairaanhoitajan työpaikat jossa kokisin unelmani toteutuvan, joten mikäli opinnoista on hyötyä hakemisprosessissa niin se on vaan tehtävä.

Mikäli en tule valituksi minnekään opiskelupaikkaan, onneksi minulla ei ole mitään hätää. Tuleehan noita hakuja, syksyllä ja taas seuraavana keväänä. Minulla on mahdollista suoritella yliopiston kursseja kotoa käsin avoimen kautta ja se taas helpottaa seuraavaa hakuprosessia..

Tässäpä tätä. Läheisetkään eivät kaikki ole aiemmin kaikkea tiennyt, enkä ole ihan kaikesta huudellut, mutta nytten olen sitten huudellut ja ihmiset asianlaidan tietää.

Ps. Unelmatyöpaikan löytyessä olen valmis miettimään opiskeluhaaveita uudemman kerran ;) Tai jopa opiskelemaan työn ohella.

Kevätmessut 2014

Huomenna nähdään sitten kevätmessuilla!

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Tähtiä tähdille

Racoon merkki on seikkaillut pieninä ripauksina vaatekaapissamme, kuitenkin sen suurempaa läpimurtoa tekemättä. Liekkö syynä ollut aiemmin se, että olen mieltänyt Racoonin poikavaatteet liiankin sini-voittoisiksi. Tämän kevään 2014 mallistossa asiat on kuitenkin toisin ja näitä ihania tähtijuttuja on ollut "unisex" -väreissä ja muutenkin ihanissa sävyissä. Voin paljastaa, että nyt niitä meiltä löytyy ja _paljon_ ;)
Ihanan oranssinkeltainen ohuempi pehmohaalari, jossa tähtikuvio, on Alvinille vielä vähän suuri. Racoonin koot tuntuu olevan yllättävän reilut, joten tämä jää odottelemaan kesän viileitä päiviä ja ensi syksyä.

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Muksujen mieleen

 Sopivasti meiän perheen arkeen tupsahti laatikollinen maidottomia Muksu -puuroja Nutricia Baby Oy:ltä jokunen aika sitten. Minulla on ollut jo vuosia tapana pitää muutama purnukallinen näitä lasten valmispuuroja jemmassa, pahanpäivän varalle tai siihen hetkeen kun ei keksi mitään muuta aamu- tai iltapalaa, miks ei välipalaakin. Meidän perheessähän on kolmella keskimmäisellä lapsella maito- ja kananmuna-allergia tällä hetkellä ja se rajoittaa välipaloja jonkun verran.
 Muksu-puuroissa on kuitenkin useita maidottomia vaihtoehtoja ja se on ihan tosi hyvä juttu!
Meillä pojat syövät nuo ihan kylmänä, kyllä niitä lämmittääkin voi niin halutessaan. Joskus lisätään loraus kiisseliä vielä sekaan tai ihan jääkylmiä pakastemustikoita tai puolukoita. Nuo jäiset marjat tuntuvat olevan erityisen hyviä poikien mielestä. Ja monien makujen joukosta meillä ollaan ihastuttu selvästi tuohon puolukkaiseen puuroon. Se on lempeän pehmeän makuinen puolukkaherkku.