lauantai 29. kesäkuuta 2019

Ihanille ihmisille ympärilläni suuresti kiitoksia, opiskelut ovat tällä erää ohi!

Melkein unohdin tehdä postauksen alkukesän yhdestä tärkeimmästä tapahtumasta! Nimittäin siitä, että yliopisto-opintoni tällä erää päättyivät ja sain viimeinkin pitää valmistujaisjuhlia!

Juhlittiin ensin kavereiden kanssa täällä kotosalla paljubileiden merkeissä. Kuvia paljusta ja ihmisistä en halua tänne blogiin laittaa, mutta hauskaa meillä ainakin oli. Tarjoiluista ja saamistani ihanista lahjoista ja kukista laitan tähän yhteyteen kuvia.

Erityisen rakas ja tärkeä lahja oli eräältä tärkeältä mummolta saatu lahja eli nuo suloiset käsin tehdyt sukat. Kiitos niistä hänelle. <3 nbsp="" p="">
Paljubileissä tarjolla oli viittä erilaista kakkua: hedelmäkakkua, valkosuklaavadelmajuustokakkua, porkkanakakkua, bannoffee-kakkua sekä suklaatäytekakkua.

Lisäksi pöydässä oli marjoista ja karkeista, kekseistä ja macaronseista tehty buffetti.

Chilituorejuusto-paprika-kinkkupiirakan kaverina suolaisena piirakkana oli myös toinen suolainen piirakka..

Eli rakkaan ystäväni tekemä lohipiirakka. Joka oli tosi hyvää.

Ja erilaisia salaatteja, kuten tämä pasta-pesto-kana-salaatti.

Kukkia sain sekä leikkokukkia että..

Pari ihanaa pioniakin! Kukkien lisäksi kuohuviinit ja shampanja tuntuivat olevan hyvin suosittu lahja! Nyt on piiiiitkäksi aikaa kuohuvaa. 

Toinen rakas ystäväni antoi lahjaksi selviytymispakkauksen, sillä hänen kanssaan olemme lähdössä Kuopio Rockiin heinäkuun lopussa!

Kiitos juhliin osallistuneille ihanista bileistä ja osallistumisestanne!

Toiset bileet pidettiin juhannuksena sukulaisille kotiseudulla. Ne olivatkin vähän pienemmät ja intiimimmät "juhlat". =) Kiitos myös rakkaille sukulaisille muistamisesta. Minulla on maailman ihanimmat sukulaiset. 


perjantai 28. kesäkuuta 2019

Vaaleanpunaisia kukkaunelmia

Etupihan pionit alkavat jo vedellä viimesiään. Onneksi on muutamia sivunuppuja vielä aukeamatta, että hetki saadaan nauttia niistä..

Ja liljat alkoittivat tänään kukintansa. Tästä rykelmästä noin puolet on auki, pohjoispuolen samaiset Lollypop-liljat ovat vielä hyvin pienillä nupuilla ja kukkinevat vasta parin kolmen viikon kuluttua. 

Pionikausi parhaimmillaan

Meillä on viime viikkoina ollut pionikausi parhaimmillaan ja noin puolet
pioneista on jo kukkinutkin. 

Joten pionikuvia tänne blogiin laittelen nyt parin postauksen verran.

<3 nbsp="" p="">

Ihanaa viikonloppua!

torstai 6. kesäkuuta 2019

Käytetäänkö teillä lapsityövoimaa?

Meillä nimittäin käytetään. Tässä urhoolliset kitkemisapulaiseni, jotka ovat hassutelleet pienen kottikärrin kanssa samalla, kun olemme yrittäneet tuhota joka paikkaan levittäytyvää vuohenputkea ja nokkosia. 



keskiviikko 29. toukokuuta 2019

Mitä kuuluu rodoille?

Kiitos kysymästä, hyvää kuuluu!
Nimittäin kartiovalkokuuset voivat harvinaisen hyvin. Keväällä näytti vähän sille, että aurinkosuojauksesta huolimatta kevätaurinko puraisi hieman kuusien kylkiin. Mutta nyt ei ole enää mitään ruskeaa näkyvissä. Ovat siis varsin hyvin toipuneet. Ja epäilen, että syy siihen on oikeanlainen lannoittaminen ja hoito.

Viime vuonna laitoin reilusti luonnon mukaista rodolannoitetta, tätä Solabiolin kaikille rodoille ja nyt näyttää todella hyvälle.



Tänä vuonna alppiruusukin kukkii runsaasti nupuista päätellen. Siitä en nyt tajunnut kuvaa tietenkään ottaa, mutta laitan siitä kuvan sitten kunhan se kukkii. Nyt nupuista hieman pilkottelee pinkkiä kukkaväriä vasta eli muutama viikko vielä menee kukintaan.


Tässä kuvassa taustalla näkyy vähän tuija-aitaa, sekin voi talven jäljiltä oikein hyvin. Leikkasin sen maaliskuussa ja uskon, että leikkaan lisää vielä syksyllä. Nyt tuijaa ei enää kannata leikata ainakaan ennen juhannusta. 

Kuvassa olevat lautapinot ovat meidän rakentamisen jälkeen jääneitä kestopuulautoja. Haaveilen kovasti lisäterassista ja paljusta, mutta mies ei ole oikein lämmennyt ajatukselle. Vaikka siis meillähän on jo materiaalitkin noin  10m2 terassille pihassa.. Juhuu! Kuka haluaa tulla rakentelemaan minulle terassin? ;)

(tässäkin postauksessa on blogiyhteistyönä saatu tuote.)

maanantai 27. toukokuuta 2019

Onnea minulle!


Sain huhtikuun lopulla palautettua vihdoinkin graduni. Gradun tekemisessä oli pieni tauko syksyn-talven aikana, sillä uusi työ on ollut niin mukaansa tempaava ja perehtyminen siihen on ollut tärkeysjärjestyksessä ykkösenä. Nyt kuitenkin gradu on arvioitu ja sain viime viikolla tiedon, että valmistun tänä keväänä.

Se on siis juhlan paikka! 

Kävin perjantaina ostamassa paikallisilta puutarhoilta vähän kasveja, vähän niin kuin lahjaksi itselleni. Tänä vuonna meillä kukkaväri näyttää olevan pinkki ja vaaleanpunainen, pitkään jatkuneen valkoisen kauden jälkeen. Näistä kukkasista istuttelin boheemeja, sekalaisia kukkaistutuksia, joita ajattelin ripotella ympäri pihapiiriä.