tiistai 8. lokakuuta 2013

Todella ihmeellinen kynttilä!

Toimin silloin tälläin Buzzadorina, joka siis tarkoittaa sitä että saan toisinaan tuotteita testattavaksi itselleni tai ystävilleni/naapureilleni jaettavaksi. Esittelen tuotteita ja kerron omia kokemuksia niistä. Tällä kertaa sain buzzattavakseni Air Wick -merkkisiä Black Edition kynttilöitä kahtaa eri tuoksua yhteensä neljä kappaletta.

Tämä kynttilä Buzzaus oli oli oikein passeli juuri minulle, kynttilöitä päivittäin polttavalle tunnelmoijalle.. Hieno homma. Meillä koko perhe osallistui tähän Buzzaukseen joten kerron kaikkien mielipiteet tässä.

Perheemme suosikiksi tuoksuista valittiin yksimielisesti Purple Blackberry Fig, jonka tuoksu on melko hedelmäisen makeahko ja samalla eksoottinen. Kiva herkkutuoksu! Kynttilän erikoisuus ei piilekään pelkästään ihanassa tuoksussa vaan se on väriä vaihtava! Voitteko kuvitella, väriä vaihtava kynttilä. Lapsille tämä oli jotain T O D E L L A ihmeellistä.

Heti ekalla sytytyskerralla kynttilän väri alkoi vaihtua ja siitä se sitten on palaessaan koko ajan antanut erilaista väriä/valoa. Ihana! Todella ihmeellinen ja kaunis kynttilä. Laitanpa kuvia kynttilän sävyistä vielä tänne ihmeteltäväksi teillekin.. Minulle tämä ainakin oli aivan uusi juttu!

Mitä kynttilään muuten tulee, vaikuttaa se oikein laadukkaalta ja palaessaan tuntuu, että koko lasikippo valaistuu. Yhden kynttilän palamisaika on noin 30 tuntia ja mielestäni tuoksu tuossa ei ole liian vahva vaan ihan "siedettävä" näin herkkähipiäisellekin (ja saahan sitä vähän säädeltyä polttamisajan säätämisellä).



Tässäpä meidän päivällispöydän "hitti".
 

2 kommenttia:

  1. Aika ihana näköisiä! Pitääkin ostaa testaukseen noita. Mä oon kans buzzadorina ja harmitti eilen ihan vietävästi kun en päässyt mukaan viledan siivousrätti testaukseen. Pitää nekin sit ostaa itse!

    VastaaPoista
  2. Minua ei pyydetty Viledajuttuun edes?!! Ehkä ne on tehneet havainnon, että en ole siivousihmisiä.. ;) (hallitun kaaoksen kannattaja!)

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa minua, kiitos!