tiistai 1. kesäkuuta 2010

Pessimisti ei pety

Kustannusarvion tekeminen tällaisessa projektissa on aika haasteellista. Varsinkin jos ei ole itsellä mitään hajua, eikä käsitystäkään yhtään mistään lähtötilanteessa. Olemme tässä alkuvaiheessa selvitelleet muiden, lähiaikoina, samantapaisia (ja erilaisiakin) taloja rakentaneitten tai rakennuttaneitten ihmisten budjetteja. Tuntuu, ettei oikein missään suoranaista budjettia tule vastaan netissä, talopelillä voi pelata ja selvitellä kyllä, mutta haasteellista se silti on. Mitä ilmeisemmin käytössämme on tuttavaperheen budjetti, joskin heidän talonsa on rakennettu hyvin pitkälti hartiapankki-systeemillä, joten kaikkea sekään ei meille kerro. Ja onhan se niinkin, että jokainen talo on yksilönsä, jokainen budjetti omaa luokkaansa.
Uskompa, että siinä vaiheessa kun löydämme projektillemme vastaavanmestarin, voimme ehkä olla aavistuksen verran viisaampia. Ainakin aika paljon lasken hänen varaansa.

Olemme kuitenkin yrittäneet selvitellä asioita, mitä mikäkin asia ihmisten rakentamisessa on maksanut ja suunnilleen kuinka paljon. Kaikki on minun pienessä vaaleanpunaisessa muistikirjassani ylhäällä, sitä hetkeä varten kun meillä rustataan omaa budjettia paperille ylös. Ja tämähän tapahtunee viimeistään kun olemme menossa käymään pankissa.

Pessimisti ei pety -oma asenteeni budjetoinnissa. Laittaisin mieluummin reippaasti yli todellisen budjetin, niin ei ainakaan rajuja ylityksiä tule. Niin paljon kuulee, miten budjetit ovat ylittyneet. Tarkkaa budjettia tuskin itsekään tänne aletaan laittamaan, mutta tarkka kirjanpito todellakin tulee olemaan. ¨

Eräs, ilmeisen toimiva laskentakaava budjetille tuntuu nettiin ja ihmisten puheisiin perustuen olevan 1500-1700e/neliö. Tiedä sitten hänestä, toimiiko meidän tapauksessa. Lupaan kyllä kertoa neliöhinnan sitten kun projekti on viimeistä piirtoa myöten valmis. =) Muistuttakaa, mikäli en muista. Hartiapankkirakentajatutut ovat rakentaneet itse n. 1200-1300e neliöhintaan, joka lienee aika minimissään jo. Itse lähtisin ehkä budjettia suunnittelemaan 1700e neliöhinnalla, ajatuksena juuri se edellisessä kappaleessani toteamani pessimisti ei pety.

Luulenpa, etten vaadi aivan kalleinta. En usko haluavani kivitasoja, en kalliimpia laminaatteja tai lattiamateriaaleja ja tiedän, että meillä ollaan tarkkoja ja tiukkoja hintojen tinkaajia. Ainakin minä olen, miehestä en ihan aina menisi takuisiin. Mies ei ihan aina kehtaa..

Tässä vaiheessa olemme kohdanneet talofirmojen kautta erilaisia karkeita arvioita kokonaishinnaksi talollemme ja ne ovat huidelleet 200 000 - 340 000e välimaastossa. Siis molemmat ääripäät on meille ammatti-ihmiset ääneen sanoneet. Miten ihmeessä voi ollakaan noin suuri tuo välissä oleva kuilu noissa hinnoissa.. No, ihmetellään sitä sitten kunhan ollaan oikeasti viisaampia.

2 kommenttia:

  1. Miltä aikaisemmat budjettimietinnöt tuntuvat nyt? Onko alkanut tekemään mieli niitä kalliimpia materiaaleja, kuin mitä budjetin alkuvaiheilla oli mielessä? Mistä arvelet muutoksen johtuvan?

    VastaaPoista
  2. Oikeastaan ei ole ollut mitään kalliimpia materiaaleja, mitä mieli olisi tehnyt. Siis että alusta pitäen on tiennyt, että haluaa kivitasot, laattojen hinta ei vieläkään ole lyöty lukkoon ja muutenkin kaikki on vielä niin auki, että vaikea sanoa materiaalien hinnoista mitään.

    Budjettiasia on nyt juuri vähän levällään, meillä on olemassa exeltaulukko ja jokainen kuitti olisi ajatus sinne kirjata, kunhan olisi AIKAA tehdä se.

    Pankin kanssa "kokonaisbudjetiksi" on tällä hetkellä ajateltu ilman pihahommia, autokatosta, sisustusta jne.tilpehöörejä 350 000e. Josta sitten lainan osa on mikä on. (voidaan puhua livenä joskus enemmän).

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa minua, kiitos!