Luja usko siihen, että elämä vie sinne minne kuuluukin

Olen kertonut täällä, että olen talvella joutunut luopumaan työpaikasta, joka on ollut minulle omalla tavallaan hyvinkin rakas ja tärkeä. Työpaikkani toiminnan loppuminen ja tuosta asiasta "toipuminen" on ollut ihan oma prosessinsa. Ja voin kertoa, että yhä näen välillä unia aiheeseen liittyen. Kertonee siitä, että kyllä tuo asia on ollut todella iso minulle. Sinänsä en ole pelännyt tulevaisuutta tai kokenut mitään uhkakuvia itseni kohdalla, vaan tuon paikan kohtalo on surettanut. Ja sekin, että ihmiset joiden kanssa vuosikymmenen ja vähän ylikin olen käyttänyt, ollaan erkaannuttu. Lisäksi huoli entisistä asiakkaista ja upean miljöön kohtalosta ovat mietityttäneet minua ja edelleen mietityttää aika-ajoin.

Kerroinhan myös kevään pääsykokeisiin valmistautumisestani ja prosessista, kun mietin mistä minä oman paikkani seuraavaksi löytäisin. Nyt "vanhemmiten" eli 33-vuotiaana alkaa jo aika hyvin tietää, mitä elämältään haluaa ja miten elämänsä haluaa käyttää. Millaista työtä haluaa tehdä ja mikä on tärkeintä ja omaa. Oma ala minulla on ollut selvillä kyllä jo sen yli vuosikymmenen, mutta tosiaan hinku kehittää itseä ja viedä asioita vähän eteenpäin on aina ollut olemassa, nyt vaan mielestäni tarjoutui viimeinkin tilaisuus ja mahdollisuus toteuttaa tuota haavetta. Voisin sanoa, että joskus täytyy sulkea se ovi, avatakseen uusia.

En edelleenkään ole varma, minne tässä syksyllä mennään. Mutta minulla on vahva usko. Usko siihen, että elämä kantaa minua juuri sinne päin, minne on tarkoituskin mennä. Olen saanut opiskelupaikan ja tällä hetkellä harkitsen vielä, lähtisinkö työelämään myös mukaan. Kyllähän opiskella voi työssä ollessakin.

Oikeastaan nyt juuri kaikki tuntuu todella hyvältä. Kaikki on hyvin, elämä on hyvin ja on vain paljon erilaisia mahdollisuuksia. Ehkäpä kuukauden tai vähän reilun kuukauden päästä voin kertoa teillekin, mitä minä syksyllä teen. =)