lauantai 7. kesäkuuta 2014

Sirkus tuli kaupunkiin ja kesäasun arvonta!

 Nalleja, norsuja, palloja, pilviä ja tähtiä. Kaikkea ihanaa ja hauskat värit!Kuosisuunnittelutoimisto Pattern Bakeryn Salla Kangasniemi on suunnitellut S-ryhmän omalle merkille Cirafille kuosimalliston nimeltä Sirkus. Mallistoon kuuluu kodin tuotteita sekä vauvanvaatteita. Minulla on ilo ja kunnia saada olla mukana esittelemässä uutta mallistoa blogiyhteistyön merkeissä!
 En malttanut pitää näppejäni erossa herkkuvärisistä kuoseista ja nappasin ne iltapäivällä ulos mukaan kuvattavakseni. Ciraf merkin tuotteet ovat edullisia ja mielestäni näissä on ainesta vaikkapa kesäviemisiksi kaverikylään!
 Vauvan kesäinen body, t-paita ja shortsit ovat tämän arvonnan palkintona! Kesäsetti on kokoa 68 ja arvonta-aika alkaa heti tämän postauksen ilmestyttyä. Aikaa osallistua arvontaan on 22.6.2014 asti. Osallistumaan pääset kommentoimalla tätä postausta.
Postauksessa olevia tuotteita voit ostaa Sokoksista ja Prismoista.
 
Ps. Jatkoa seuraa, sillä tämä kuosi on kuin tehty meidän poikien nukkariin.

18 kommenttia:

  1. Juurikon oikea koko ja äidin silmää miellyttävät kuosit. Saattaa olla, että meilläkin tehdään hankintoja tytön huoneeseen noista kodin tekstiili jutuista.

    VastaaPoista
  2. Arki on aikamoista sirkusta, joten meille sopis nämä hyvin :D

    VastaaPoista
  3. Arki on aikamoista sirkusta, joten nämä sopisi meille hyvin :D

    VastaaPoista
  4. Mukaan kivaan arvontaan =)!
    ninuska76@luukku.com

    VastaaPoista
  5. Olenkin näitä tuotteita ihastellut. Pidän kuvioinnista ja hempeästä värimaailmasta. Mukana kivan kesäisessä arvonnassa :) s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  6. Osallistun arvontaan!
    holopaisen_veera [at] luukku.com

    VastaaPoista
  7. Mukaan :) vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  8. Voi kuinka ihania kuoseja! Mukana arvonnassa.
    suunnittelija(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  9. Mukana ollaan :)
    terveys1 (at) wippies.fi

    VastaaPoista
  10. Nättejä nämä! osallistun arvontaan.
    mariestrange(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  11. Kivoja kesävaatteita pienelle. Mukana arvonnassa! :)

    VastaaPoista
  12. Kivan raikas kesäsetti! Mukana arvonnassa siis :)

    jeelpe1@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Mukana arvonnassa.. Kesävauva syntyi ystävälle, tässäpä pikkuiselle oiva setti :)
    miia.hasunen(at)gmail.com

    VastaaPoista
  14. Ihania. Mukana ollaan. Anne
    annelaukkanen09@hotmail.com

    VastaaPoista
  15. Noi ovat kyllä kesäisiä. Arvonnassa mukana. Jutska
    pilkku10@hotmail.fi

    VastaaPoista
  16. Tykkään! Mukana arvonnassa. Sofia
    chipmunk@hotmail.fi

    VastaaPoista
  17. Olen noita jo ehtinyt ihailla. Mukana:) Arja
    arja.katariina@hotmail.com

    VastaaPoista
  18. Jos kerta arvonta on siirtynyt ja vielä ehdin mukaan, niin mukana olen! Pieniä ihmisiä kun lähipiiri on täynnä!
    hiivo@hotmail.com

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa minua, kiitos!