sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Lapset ja piha

 Meillä aloiteltiin viime kesänä pihahommat. Kaikki on vieläkin ihan kesken ja on paljon asioita, joiden tekeminen vaatii yksinkertaisesti vain aikaa ja paljon. Milloinkahan sitäkin mahtaa taas olla? -Miehen työ tuntuu välillä vievän ihan kaiken ajan elämästä ja se taas hidastaa kotona projektien eteenpäin menemistä. Onneksi noin puolet pihakivetyksestä saatiin viime kesänä tehdyksi, se vähän helpottaa sitä, ettei ihan kaikki hiekka ja rapa kulkeudu sisään. Tosin kulkeutuu sitä nytkin, rattaiden, koiran, neljän pienen ihmisen jalkojen mukana.. Päivittäin on imuroitava, joskus useita kertoja päivässä.
Lapset odottavat pihan kuivumista, pohjoispuolelle taloa on suunniteltu tramboliinille ja lasten touhuille paikka. Se on tietysti se, joka sulaa ihan viimeisenä. Lasten onneksi pihassa on muitakin mielenkiintoisia aktiviteetteja, kuten tämä hiekkakeko, missä Iivan leikkiikin.

Joskus meinaa turhauttaa se, että piha on kuin kaatopaikka. Sitten yritän hahmotella mielessäni lopputuloksen, ehkä se sitten on sen arvoista! Helpollakin olisi päässyt, mutta miksi mennä helpommalla kun asiat voi tehdä myös hitsin hankalasti! ;)

Lasten vaatteet: Reima ja Nokian jalkineet

1 kommentti:

  1. Meillä on sama homma-imuroida saa joka päivä, ja silti pian jo on koiran karvoja ja hiekkaa vähintään eteisessä! Mut tätä tää elämä on :) Meillä pihan laitto vielä edessä, suunnitelmat on kllä jo hyällä mallilla :) ihana kun kesä tulee! :)

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa minua, kiitos!