maanantai 11. heinäkuuta 2011

Kukkasia

Kiitos Sirpalle ihanasta surunvalittelu-kukkasesta.

Kävin Mirjamin Kukasta tilaamassa meille keskiviikoksi esittelyyn kaksi valkoista kukkakimppua maalaisromanttiseen tyyliin ja aaltomaljakkoihin sopivina. Mirjamin kukkakaupasta olen aina saanut parasta mahdollista palvelua ja kimput ovat aina olleet mieleisiä ja minun näköisiäni. Tykkään todella paljon pienistä, pyöreistä, kauniisti sidotuista, tiiviistä kimpuista. Nyt meille lienee tulossa valkoisia ruusuja olevat kimput joissa on myös murattikranssi ympärillä. Ajattelin, että väreillä ilottelu ei ole sopivaa, kun ystäväkin on vastikään kuollut. Valkoinen sopii oikein hyvin meidän väreihimme myös.

Ulos meinasin tuoda nykyisen kodin pihalta itse laittelemiani kukka-asetelmia (siis nämä ovat astioissa), ihan vaan siksi ettei olisi niin karun näköinen pihapiiri. En varmaan kaikkia tuo, mutta osan. Tykkään aika paljon laitella noita ulkokukkasia kesäksi. Tykkään myös itse tehdä luonnon ja oman pihan kasveista kukka-asetelmia, mutta niin paljon ei ole rohkeutta, että sellaiset esittelypäiväksi laittaisin näytille. =)

1 kommentti:

  1. Teillä tulee varmasti olemaan todella kaunista. Ja parasta on se, että siitä kauneudesta pääsette nauttimaan sitten viimeistään heti esittelypäivän päätyttyä ihan itse.

    Kaikkea hyvää!

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa minua, kiitos!