sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Arvontaan ehtii vielä osallistua & mukula-asiaa


Vielä ois torstaihin asti aikaa osallistua meneillään olevaan Finlaysonin arvontaan, arvontaan pääsee mukaan tämän sivuston vasemmassa sivupalkissa olevasta kohdasta klikkaamalla!

Äitienpäivä menikin mukavasti mukuloiden kanssa touhutessa, nimittäin kivimukuloiden. Seulanpääkiviähän nuo ilmeisesti ovat virallisesti, olivat neljä kertaa halvempia kuin säkkitavarana ostettu mukula, joten sellaiset sitten laitettiin. Yhden sivustan talosta sain tänään hääräiltyä, isäntä teki pohjat ja mie ladoin ja naputtelin kiviä. Suunnitelmissa ois sitten helatorstaina jatkaa, mikäli säät suinkin sallivat. Talon etuosaan on tulossa tuplasti leveämpi kaistale tuota mukulata, ja tämän reunan mukuloiden viekkuun tulee perennapenkki kukkasille, pitkä ja kapea malliltaan. Tiistaina pitäisi tulla täyttömaata meille (taas on siirtynyt maatyöt!!!) ja sen perään mullat. Että saatas se nurmikkokin jollekin mallille.

Loppusitaatiksi voin sanoa, että eipähän tarvi tänään lenkille lähteä, sen verran hikistä hommaa on ollut..

5 kommenttia:

  1. Miten teitte pohjat noihin mukulakiviin?

    VastaaPoista
  2. =) Siellä on siis alla ekana soraa, jonka päällä on asennushiekkaa.. Veden kanssa on sitä tiivistelty ja siihen hiekkaan naputeltu nuo kivet..

    Niin pohjassa on lievä kallistus 1-3cm/metrille sain ohjeistuksen, meillä se on noin 3cm.



    Sen vois tehdä myös kivituhkalla.

    VastaaPoista
  3. Niin meillä on routimaton pohja tuolla alla, kun on niin hulppeat nuo maanrakennushommelit tehty..

    VastaaPoista
  4. Vastaavaa ladontaa pitäisi tehdä dokkelin reunaan mutta vaikea arvioida montako tonnia tuota kiveä menee, montako neliötä latoo esim. tonnilla ??

    Hintahaitari tuntuu myös olevan huima, säkkitavarana oli 95e/900kg ja toisaalla taas 45e/1000kg. Jostain montulta voisi kait saada vieläkin halvemmalla.

    VastaaPoista
  5. Netissä oli jonkunmoisia laskentakaavioita eri kokoisille luonnon/mukulakiville, riittoisuutta ajatellen..

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa minua, kiitos!