lauantai 10. elokuuta 2013

Säkkiviljelyn tuloksia

Biolanin kanssa yhteistyössä olen saanut kokeilla erilaisia kasvatussäkkejä. Aiemmin kerroinkin Perunasäkistä, sen lisäksi minulla on jo viimekesäisiä mansikkasäkkejä, minikasvusäkki ja tavallisia kasvusäkkejä. Kokeilussa ekaa kertaa minulla on nyt ollut myös kasteluallas, joka on osoittautunut mainioksi! Kasvit todellakin voi jättää "oman onnensa nojaan" jopa pariksi-kolmeksi viikoksi, tietysti kasveista ja säästäkin riippuen.
 Säkit täyttyivät erilaisista kokeiluista ja olen saanut onnekseni huomata, että ihan kaikki jutut ovat kasvaneet, mikään kasveista ei ole kuollut säkkiviljelyissämme! Onnistumisen riemua suunnattomasti on tuonut kuvan hunajameloni! Kuvan hunajameloni on noin miehen nyrkin kokoinen tällä hetkellä ja muutamia pikkuriikkisiä, sormenpään kokoisia on myös tuloillaan. Tosi nopeasti tuo on kasvanut, muutamassa viikossa.
Chilit ovat voineet avomaallakin oikein hyvin, säkeissä. Ei olla kasvihuonetta tarvittu, itseasiassa en ole koko kesänä käyttänyt pientä kasvihuonettani joka minulla on.

Tomaatteja meillä on ollut näitä mini-tomaatteja ja kirsikkatomaatteja, ne tuottavat päivittäin runsaasti satoa! Uskomattoman paljon muutamasta taimesta. 

Carrot-chili alkaa kypsyä ja muuttua oranssiksi. Yksi oranssi pötkylä syötiin jo tuossa juhannuksen tietämillä. Nämä on melko suuria.

Paprika kukkii koko ajan lisää ja lisää ja satoakin on tulossa reippaasti. Yksi paprika ollaan jo syöty, punaisena.

Tässä vielä mansikkavauvani, jotka ovat viimekesäisten mansikantaimien rönsyistä laitettuja vauveleita. Ensi kesänä ne jo tuottavat satoa! Mansikka on muuten siitä kätevä, että sitä saa lisättyä pikkuhiljaa ja sekin on tosi helppo noissa säkeissä, talvehtii hyvin ja tuottaa satoa. Keväällä tyrkkäsin viime kesäisiin mansikoihin juuri tuohon käyttötarkoitukseen olevat luomu-ravinne-pötkyt (Biolanin) ja niiden voimilla ovat nuo kasvaneet tänäkin kesänä hyvin.

Kaikkiaan ihania kokemuksia siis ja nämä innoittavat minua suunnittelemaan jo ensi kesän kasvatuksia. =) Ainakin kurkkua, kesäkurpitsaa ja lisää mansikoita ensi kesänä on laitettava, tomaattien sun muiden perusjuttujen lisäksi.

5 kommenttia:

  1. Vau! Siellähän voidaan järjestää kunnon sadonkorjuujuhlat :D Mua polttelee tuo kasvihuone.. Oon jo katellut ikkunoita sun muita, jospa ens kesänä sellainen ilmestyis pihalle. Jos ei jo syksyn aikana :)

    VastaaPoista
  2. Nää säkit on olleet ihan huippujuttu tämmöselle "aloittelijalle" ja kun noiden kanssa vaan pääsee niin helpolla, ei oo kitkemisiä eikä mitään moista niinkun normaali kasvimaalla olisi. =)

    VastaaPoista
  3. Mihin olet sijoittanut kasvusäkit? Jonnekin seinustalleko? Houkuttelisivat helppoudellaan mutta mietin, miten niistä saisi kivan näköisiä :)

    VastaaPoista
  4. Komeaa satoahan sieltä tulee! Nyt harmittaa kun ei tullut keväällä mitään kylvettyä, nuo kasvatussäkit olis olleet meikäläiselle ihan hyvä projekti. No, ehkä ensi kesänä!

    Kurpitsat kun alkaa paisumaan, niin ne muuten paisuu tosi nopeasti, kohta tuo sun pallero varmaan jo on jalkapallon kokoinen, joten ole varuillasi ;)

    VastaaPoista
  5. Meillä on piha vielä sen verran hyrskynmyrskyn, nuo on tuolla "romukasassa" eurolavasta tehdyssä "laatikossa" miun viljelmät, mutta suunnittelin sitten kun on asiat valmiina, niin semmosen terassin eteläpuolelle laittavani nätteihin laatikoihin säkit. =)

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa minua, kiitos!