tiistai 1. huhtikuuta 2014

Muksujen mieleen

 Sopivasti meiän perheen arkeen tupsahti laatikollinen maidottomia Muksu -puuroja Nutricia Baby Oy:ltä jokunen aika sitten. Minulla on ollut jo vuosia tapana pitää muutama purnukallinen näitä lasten valmispuuroja jemmassa, pahanpäivän varalle tai siihen hetkeen kun ei keksi mitään muuta aamu- tai iltapalaa, miks ei välipalaakin. Meidän perheessähän on kolmella keskimmäisellä lapsella maito- ja kananmuna-allergia tällä hetkellä ja se rajoittaa välipaloja jonkun verran.
 Muksu-puuroissa on kuitenkin useita maidottomia vaihtoehtoja ja se on ihan tosi hyvä juttu!
Meillä pojat syövät nuo ihan kylmänä, kyllä niitä lämmittääkin voi niin halutessaan. Joskus lisätään loraus kiisseliä vielä sekaan tai ihan jääkylmiä pakastemustikoita tai puolukoita. Nuo jäiset marjat tuntuvat olevan erityisen hyviä poikien mielestä. Ja monien makujen joukosta meillä ollaan ihastuttu selvästi tuohon puolukkaiseen puuroon. Se on lempeän pehmeän makuinen puolukkaherkku.


3 kommenttia:

  1. Meidän 6-vuotias tykkää myös tuosta samaisesta puolukkapuurosta, nimenomaan kylmänä. Meilläkin on aina pari purkkia varalta aamu- tai iltapalaa varten. Parasta puolukkapuuroa kuusveen mielestä on mummon ruisjauhoihin tekemä ruispuolukkapuuro, mutta purkkipuuro on kotona ykkönen (äiti kun ei osaa tehdä yhtä hyvää puolukkapuuroa kuin mummo:)

    VastaaPoista
  2. Joo isoillekin maistuvia nuo! Nopea ja helppo ratkaisu jos puuroa on saatava heti!

    VastaaPoista
  3. Meillä tykkää kaksi (neljästä) lapsesta Muksun banaani-vadelmapuurosta. :) Monesti ihan kaupassa pyytävät 4 ja 2 vuotiaat, että osta äiti sitä hyvää puuroa :P

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa minua, kiitos!