Pelargonioita ja elämän filosofiointia

 Hiljaiseloa blogissa ja vähemmän hiljaista eloa kodissa. Juuri nyt on perheessämme menossa se aika keväästä kun kalenterit on täyttyneet erilaisista menoista ja kiirettä pitää. Kesäkuun puolella jo ollaan voiton puolella voisin sanoa. Lisäksi pihahommelit ovat taas alkaneet ja kesäkukkasia on tullut taimien kasvatuksen lisäksi laiteltua. Kuvissa on pelargonioita, alan pikkuhiljaa ihastua niihin. Viime kesänä ensimmäseni ostin.

 ...Meillä kuitekin kävi nyt niin, että suunnitelmat menivät uusiksi elämässä. Kalenteredeiden menot saivat muuttua ja asiat saivat uuden katsontakannan aika nopeasti: Perheemme 4 vuotias poika sairastui reumaan.

 Meillä on nyt  kivuliaat niveltulehdukset päällä ja lääkitykset siihen ja jatkossa seuraa kontrolleja ja lääkärikäyntejä, itseasiassa lastenlääkäri varoittelikin, että tämä on isompi rupeama. Sairauden selvitessä meille, alkoi avautua muitakin asioita reumaoireiluun liittyen ja epämääräiset asiat tuon pienen ihmisen elämässä saivat nyt selvän syyllisen.

Suru on ollut suuri ja huoli tietysti. Omasta pikkuisesta aina on. Meillä kun ei lastenhoitojärjestelyjä ole eikä apukäsiä saatavilla, on ihan oma hommansa hoitaa tämä arki taas. Jouduin sitten perumaan ne yliopistojen pääsykokeetkin, joihin olin koko kevään valmistautunut ja lukenut. Ehkä yhteen pääsykokeeseen pääsen menemään, mikäli mies peruu työmatkansa (joka on myös varsin tärkeä).

Onneksi minulla on ystäviä. Tosin heilläkin omat isot perheensä ja velvoitteensa hoidettavana, mutta kuluneella viikolla sain taas huomata miten tärkeää on, kun on joku joka välittää. Kiitos ystäville siitä.

Pari päivää minä itkin. Ja surin tuota reumahommaa. Ja sitten päätin, että suremalla se ei siitä parane. Se on vaan pyyhittävä kyyneleet ja mentävä täysillä eteenpäin.  Ehkäpä tämä oli taas huomautus siitä, että kiireen keskellä ei tärkein unohtuisi.

Mutta tärkeimmät asiat ykköseksi nyt ja jatkossakin.