torstai 14. heinäkuuta 2011

Budjetti

Meiltä on kyselty budjettiasiaa ja sitä eilen sitten rätnäiltiin tai oikeastaan mies sitä mietiskeli. Ihan kaikki kustannukset eivät vielä ole mukana, mutta nyt näyttäisi sille että aika hyvin se 1500 euroa/m2 pitää paikkaansa, jos ei vähän alitetakin se. Tuohon on mukaan laskettu meidän autokatos ja talo, ei pihoja, huonekaluja jne.

Vielä puuttuu sauna, kiukaineen lauteineen ja paneeleineen. Ja kuituvaloineen. Samoin kylppärin katto ja valaistukset (jotka ovat melko arvokkaat). Timpurin työtä riittää vielä, en nyt osaa arvioida kuinka pitkäksi aikaa mutta kyllä muutamia viikkoja varmasti pidetään vielä, koska ulkoa on kuistit, parvekkeet, koristuslaudoitukset, ikkunanpellitykset jne tekemättä. Sen lisäksi rännit, palotikkaat jne hankkimatta. Mutta jos näissä ei tule mitään hillittömiä yllätyksiä (nämä on kuitenkin huomioitu budjetissa) niin näillä mennään.

Minusta se on aika hyvin. Varsinkin jos ajatellaan, ettei olla menty halvimman mukaan kovinkaan monissa ratkaisuissamme. Kilpailuttaminen, oma osallistuminen ja työpanos ja ilmeisesti sekin, että olen henk.kohtaisesti ollut paikalla talolla päivittäin nyt aktiivisimman rakentamisajan on ollut säästöä. Esittelyetu kokonaisuudessaan oli ihan tuntuva myös. Samoin aikuisopiskelijoiden käyttäminen työvoimana.

7 kommenttia:

  1. Heippa.

    Paljonko tuo esittelyetu on ja miten se määräytyy?

    Mekin olemme alkaneet rakentamaan Auroraa, mutta paketin toimitus on vasta elokuussa :) ..eli ehkä vuoden päästä olemme tässä vaiheessa kuin te nyt :)

    VastaaPoista
  2. Hei,
    Mikä teillä on se kokonaisala millä noi neliöt pitää kertoa saadakseen kustannukset? En äkkiseltään löytänyt blogista, vaikka se varmaan jossain onkin mainittu. Huoneistoalalla jos kertoo, niin sehän olisi vaan suurin piirtein 285 000 e mikä on aika vähän noin isosta talosta. :) Rakennusbudjetit kiinnostaa aina.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kustannustiedosta. Nämä ovat arvokkaita tiedonjyväsiä omia hankkeita suunnitteleville. Koska 1500:ssa on mukana autokatos, niin luku on ilmeisesti laskettu kokonaisneliöille, ei asuinneliöille?

    VastaaPoista
  4. Joo elikäs 239 m2 on kokonaisneliöt talossa ja autokatoksessahan neliöt määräytyvät pelkän varastotilan mukaan koska se on katos ja ne oli muistaakseni 21 m2 tuohon lisää. Noilla siis haettu rakennuslupa ja nuo luvut ovat niissä talotehtaan lopullisissa kuvissakin. Talomme esittelyilmoituksessa ja esitelappusessa on eri luvut, jos sieltä katsoit..

    VastaaPoista
  5. Esittelyetu on eri talofirmoilla erilainen kuulemma, joillain firmoilla se ei ole mitään. Meillä Kannutalolla se oli 500 euroa, joka se on käsittääkseni kaikilla kannustalolaisilla aina. Lisäksi saimmme edun portaat.comista, Festivolta, kivitasoista ja puustellista. Olisi saatu huonekalutoimittajaltakin jos oltaisiin haluttu kalustaa talo jo esittelyyn. Ja varmaankin olisi voinut saada muutamista muistakin paikoista halutessaan.
    Yhteensä esittelyetu oli meillä ainakin niin tuntuva, että todellakin kannatti pitää.

    VastaaPoista
  6. Nämä ovat oikeasti tosi arvokkaita tietoja rakentamaan aikoville. Toteutuneita kustannuksia kun on tosi vaikeasti saatavilla mistään! Kiitos!
    Ja erityisen kiva tietää, että huonekaluistakin voisi saada esittelyedun. Pitääkin pitää mielessä...

    VastaaPoista
  7. Meillä olisi ollut innokas sisustusliikkeen neitokainenkin tulossa tekemään sisustusjuttuja ja sieltä oltaisiin sitten saatu hyvät alennukset. Emme kuitenkaan käyttäneet sisustusapuja, koska minulla on melko vahvat omat visiot siitä miltä kodissani haluan näyttävän..

    Saunatoimittaja olisi antanut hyvät edut, jos oltaisiin sunsaunalta sauna hankittu.. Ja olihan noita muitakin tosiaan joita kiinnosti. Kannattaa rohkeasti vaan kysellä, mikäli haluaa esittelyn pitää ja saada siitä paljon etua.

    Meillä etujen yhteissumma oli noin nelisentuhatta euroa. =)

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa minua, kiitos!